29. toukokuuta 2018

Harissakukkakaalia ja brunssiunelmia

Me kolmekymppiset (ex-)kaupunkilaiset taidamme olla brunssisukupolvea, sen verran usein itse kukin lie viikonloppuaamujaan hitaasti herkutellen viettänyt. Nelivuotias Pikkukokkikin kyselee jo toiveikkaasti, koska voitaisiin taas syödä "blunssia". Ravintolan sijaan syömme brunssin yhä useammin kotona, joten hyviä ideoita pitkän kaavan aamiaiselle ei koskaan ole liikaa.

Nerokkaasti ruokataiteilijaksi itsensä brändäämään onnistunut Jenni Häyrinen sekä hänen assarinaan aiemmin toiminut lahjakas Saara Atula julkaisivat keväällä yhteisteoksen Brunssikirja - brunch all day (Tammi 2018). Kirja ihastuttaa paitsi upealla ulkoasullaan, myös monipuolisella reseptikavalkadillaan. Näillä ruokaisilla ohjeilla taikoo brunssin lisäksi monen monta muutakin onnistunutta ateriaa ja herkkuhetkeä.

Olin jo pitkään haaveillut ilmeisen trendikkääksi vekottimeksi nousseesta vohveliraudasta ja Brunssikirjan vohvelireseptien selailu ei ollenkaan helpottanut tilannetta. Nyt meillä onkin maanmainio vohvelirauta-voileipägrilli, jolla pääsemme kokeilemaan esimerkiksi kekseliäiden ruis-piimävohvelien reseptiä. Ja miten hyvältä täytyykään porkkanakakkuvohvelien maistua!

Yli 120 brunssireseptin viidakossa navigoimista helpottavat kirjoittajien kokoamat esimerkkimenut, kuten vuodenaikoja kunnioittavat teemabrunssit ja kiireisen kokin brunssilaudat. Herkkuja riittää perinteisistä klassikoista moderneihin Lähi-Idän makuihin, tuorepuuroihin ja chiavanukkaisiin.

Kokeilimme kirjasta kolmen reseptin komboa; paahdettuja harissa-kukkakaaleja, marinoituja kikherneitä ja dukkah-mausteseosta. Tarjosimme komponentit persiljalla ryyditetyn bulgurin päällä ja hyrisimme tyytyväisyydestä - mikä mahtava yhdistelmä eri tuoksuja, makuja, tekstuureja, lämpötiloja. Ja niin helposti valmistuvia juttuja kaikki! Monet kirjan resepteistä voi valmistaa jo edellisenä päivänä ennakkoon, jotta brunssiaamu ei muutu härdelliksi.

Nyt siis kipin kapin kirjakauppaan ja kaksi Brunssikirjaa kainaloon. Yksi tietysti itselle ja toinen kevään valmistujaisia juhlivalle upeaksi lahjaksi, josta riittää iloa pitkään!

Dukkah
0,5 dl manteleita
0,5 dl hasselpähkinöitä
0,5 dl seesaminsiemeniä
0,5 rkl korianterinsiemeniä
1tl jeeraa
0,5 tl merisuolaa
ripaus valkoista sokeria

Rouhi mantelit ja pähkinät vähän hienommaksi. Paahda niitä sekä korianterin- ja seesaminsiemeniä kuumalla, kuivalla pannulla, kunnes ne hieman ruskistuvat. Lisää joukkoon jeera, suola ja sokeri.

Marinoidut kikherneet
1 valkosipulinkynsi
0,5 ruukkua korianteria
175 g säilöttyjä kikherneitä
0,5 sitruunan mehu
2 rkl oliiviöljyä
1 tl jeeraa
0,25 tl korianterinsiemenjauhetta
0,25 tl kurkumaa
0,25 tl ceyloninkanelia
mustapippuria
merisuolaa

Hienonna valkosipuli ja silppua korianteri. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna kikherneiden maustua jääkaapissa vaikkapa parikin päivää.

Paahdettu harissakukkakaali
1 kukkakaali
2 rkl harissaa (osta valmiina tai tee kirjan ohjeella itse)
1 rkl oliiviöljyä
merisuolaa
mustapippuria

(lisäksi tarjoiluun: persiljalla maustettua bulguria)

Paloittele kukkakaali. Sekoita harissa, öljy, suola ja pippuri tasaiseksi. Pyörittele kukkakaalinnuput mausteöljyssä. Paahda kaaleja 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, käännellen niitä kerran paiston aikana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti