Kurkumalla tuunatut paholaisen kananmunat ovat näyttävä tarjottava kevään juhlapöytiin. Pirteänkeltaiset herkut sopivat mainiosti yhteen myös esimerkiksi sitruunalla raikastetun vihreän parsan kanssa, jolloin pikkupurtava muuttuu tyylikkääksi alkupalaksi.
30. huhtikuuta 2017
29. huhtikuuta 2017
Valkoviinibreseerattu ibericon niska
Pakastinta läpikäydessä löytyi iloinen yllätys, ibericon niska! Tämä herkkupala oli jäänyt jostain syystä itseltäni täysin unohduksiin. Onneksi löytyi. Ibericoa olemme breseeranneet aiemminkin ja lopputulos oli tuolloin jotain aivan uskomatonta: "Ensimmäinen puraisu suorastaan herkisti ja nauratti syöjiä. Mureus oli niin uskomatonta, että sitä on vaikea pukea sanoiksi - jokaisen on koettava tämä elämys.".
Teemat:
blogiyhteistyö,
Familia,
iberico,
liharuuat,
pataruuat
28. huhtikuuta 2017
Kermainen parsakeitto
Vihreä tankoparsa on monipuolinen sesonkiherkku. Se maistuu kylmänä ja kuumana, grillattuna, paahdettuna, keitettynä kuin soseutettunakin.
27. huhtikuuta 2017
Tallinnassa taas
Kännykkäkamerallakin saa joskus napattua kohtuullisia kuvia, kun kaikki osuu kohdilleen. |
Parilla päivällä pidennetyllä pääsiäislomalla ehtii näemmä kaikenlaista. Me ehdimme olla muutaman päivän maalla, ja keksimme lähteä sieltä takatalven keskeltä pariksi yöksi Tallinnaan syömään hyvin. Auto kohti etelää, pyykkien pesu ja laivaan.
Sattumalta päädyimme menomatkalla uuteen Megastariin, joka oli vieläpä puolityhjä. Menomatka sujuikin leppoisasti uutuuttaan kiiltelevää laivaa ihmetellen.
Tallinnaan saavuttuamme alkoikin sitten syömingit. Tämänkertainen reissumme sisälsi mm. seuraavat ravintolat: Cru, Kaks Kokka, Kuldmokk ja Kolm Sibulat - näistä tunnelmia alla.
26. huhtikuuta 2017
Japanilaisia lohipullia ja seesamipaahdettua parsaa
Ihana parsakausi! Tällä kertaa vihreät tankoparsat pääsivät tutustumaan japanilaiseen makumaailmaan seesamin ja soijakastikkeen muodossa. Kaveriksi lautaselle päätyi supermaukkaita japanilaisittain maustettuja kalapullia. Loistocombo, suosittelemme!
25. huhtikuuta 2017
Pinaatti-rakuunakeitto
Kevät koittaa vihdoin ja vihreät, kevyet keitot alkavat maistua erittäin hyvin. Tässä jälleen yksi variaatio hyväksitodetusta keittopohjasta. Monet (kuten ehkä itsekin) arastelevat joskus rakuunan kanssa, mutta tämä keitto todistaa jälleen kerran rakuunan maukkauden! Sopii hyvin ainakin pinaatin seuraksi.
24. huhtikuuta 2017
Sitruunaiset kvinoaruudut
Kvinoan viehkon pähkinäinen maku on herätellyt ajatuksia kokeilla sen käyttöä myös leivonnassa. Erityisesti kotimainen luomukvinoa on ihan huipputuote!
Kvinoajauhojen myynti puoleen hintaan Espoon keskuksen valitettavasti lopettavassa Punnitse & Säästä -puodissa sai tarttumaan tuumasta toimeen ja lähdin kehittelemään reseptiä. Koska käteni on ranneleikkauksen jäljiltä paketissa, toteutuksesta vastasivat pitkälti perheen miehet. Bloggaus sentään hoituu tässä toipilaana ollessa hittaasti kädettömänäkin :)

23. huhtikuuta 2017
Mustikka-juustokakku
"Minä haluan mustikkakakun! Ja kynttilät! Ja sitten lauletaan!"
Pikkukokin toivomuslista kolmevuotissynttäreilleen oli selvä jo viikkoja ennen h-hetkeä. Toivemantraa piti varmuuden vuoksi myös toistaa juhlia odotellessa noin viisisataa kertaa. Saamansa piti ja leivoimme siis koko perheen voimin ihanan samettisen mustikkajuustokakun.

21. huhtikuuta 2017
Sitruunainen artisokkapasta
Artisokka on ollut meidän perheen suosikkiraaka-aineita alusta asti, ja tämäkin pasta tekee kunniaa tälle herkulle. Säilykeartisokansydämet kelpuutettiin tällä kertaa vallan mainiosti arkiruuan tarpeisiin - tuore artisokka kun vaatii valmistuakseen todella paljon näperrystä ja hermoja.
Sitruuna antaa pastalle lopullisen raikkaan silauksen ja laadukas parmesaani kruunaa tämän kevyen, mutta täyttävän kasvisaterian.
Artisokka-sitruunapasta
400 g spagettia
1 tlk säilykeartisokansydämiä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl voita
2 luomusitruunaa
0,5 dl vastaraastettua parmesaania
1 ruukku kurttulehtipersiljaa
merisuolaa
mustapippuria
Keitä spagetti runsaassa vedessä ja suolassa al denteksi. Ota keitinvettä talteen.
Valuta artisokat ja lohko ne sopiviksi suupaloiksi. Kuumenna paistinpannu, lisää nokare voita ja paista artisokkia hetki, lisää joukkoon raastettu valkosipulinkynsi ja kuullottele miedolla lämmöllä artisokkien kanssa pari minuuttia. Raasta sitruunan kuoret ja parmesaani. Sekoita artisokat, sitruunankuoret ja juusto pastan joukkoon. Lisää tarvittaessa keitinvettä pastaan ja sekoita hyvin. Revi lopuksi persilja ja sekoita pastan joukkoon. Mausta.
Nosta lautaselle ja raasta annoksen päälle vielä lisää parmesaania. Tarjoile.
20. huhtikuuta 2017
Possubaot kahdella täytteellä
Baot eli baozit ovat kiinalaisia täydellisen herkullisia täytettyjä höyrysämpylöitä - näitä tuli syötyä parin vuoden takaisella kuukauden aasiankierroksella todella paljon, mutta kyllästymättä. Itse tehtynä näistä saa lähes yhtä hyvää, kunhan jaksaa paneutua asiaan ja varaa reilusti aikaa valmistukseen. Teimme tällä kertaa noin 30 pienehköä baoa. Reissussa vastaan tuli huomattavasti kookkaampia versioita, mutta nämä pienemmät olivat jopa mukavampia syödä, vaikka tekeminen onkin hieman työläämpää.
Baoja on tullut tehtyä joskus aiemminkin, mutta tällä kertaa lähdimme rakentamaan kahta erilaista täytettä, ja se ilman muuta kannatti. Molemmista täytteistä tuli täydellisiä, ainakin tällä kertaa ylimääräinen vaivannäkö kannatti.
Possubaot kahdella täytteellä (noin 30 kpl)
Liha-kasvisseos:
400 g kassleria
200 g porsaan sisäpaistia
1 pieni keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 pieni porkkana
1 cm inkivääriä
1 ruukku silolehtipersiljaa
paahdettua seesamiöljyä
Paloittele lihat kuutioiksi ja jauha lihamyllyllä kolmeen kertaan: ensin suurimmalla aukolla ja lopuksi kahdesti pienimmän aukon läpi. Jaa jauheliha puoliksi kahteen kulhoon ja siirrä jääkaappiin.
Silppua sipuli ja valkosipuli todella hienoksi kuutioksi. Raasta porkkana ja inkivääri. Kuullota sipulia, valkosipulia porkkana- ja inkivääriraastetta seesamiöljyssä noin 5 minuuttia. Nosta seos kulhoon, anna jäähtyä ja silppua sekaan silolehtipersilja. Siirrä jääkaappiin odottamaan.
Valmista tässä vaiheessa mausteseokset ja sekoita toinen mausteseos toiseen ja toinen toiseen jauhelihaan. Anna jauhelihojen maustua jääkaapissa vähintään tunnin ajan. Pidä jauhelihaseokset koko ajan erillään.
Ruskista jauhelihat ja lisää kumpaankin jauhelihaseokseen puolet vihannesseoksesta. Mikäli jauhelihat vaikuttavat tässä vaiheessa yhtään kuivilta, lisää mausteseos 1:llä maustettuun jauhelihaseokseen 0,5 rkl sherryä ja 2 tl hoisinkastiketta. Lisää toiseen jauhelihaseokseen 1 rkl osterikastiketta ja 1 tl kiinalaista vaaleaa soijakastiketta.
Mausteseos 1:
0,5 tl viismaustetta
0,5 tl palmusokeria
1 tl paprikajauhetta
ripaus valkopippuria
1 rkl sherryä (+ tarvittaessa myöhemmin 1 rkl lisää)
0,5 rkl kiinalaista tummaa soijakastiketta
2 tl hoisinkastiketta (+ tarvittaessa myöhemmin 2 tl lisää)
Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Mausteseos 2:
1 rkl osterikastiketta (+ tarvittaessa myöhemmin 1 rkl lisää)
1 tl chinkiang-viinietikkaa
2 tl kiinalaista vaaleaa soijakastiketta (+ tarvittaessa myöhemmin 1 tl lisää)
0,5 tl chilirouhetta
Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Taikina:
3,5 dl erikoisvehnäjauhoja
4 dl gluteenittomia riisijauhoja
0,5 tl hienoa merisuolaa
1-1,5 rlk valkoista sokeria
2 rkl kuivahiivaa
4 rkl seesamiöljyä
3 dl vettä
Valmista liha-kasvisseos. Hienonna sipulit, porkkanat, valkosipulit ja inkivääri pieneksi silpuksi esim. monitoimikoneella tai raastimella. Paista seosta paistinpannulla seesamiöljyssä kymmenisen minuuttia, siirrä toiseen astiaan ja sekoita joukkoon silputtu persilja.
Jauha lihat jauhelihaksi lihamyllyllä ja jaa jauheliha kahteen kulhoon. Sekoita lihojen joukkoon mausteseokset ja siirrä viileään marinoitumaan vähintään tunniksi.
Valmista taikina. Sekoita keskenään suola, sokeri, kuivahiiva, vehnä- ja riisijauhot. Lisää joukkoon 42-asteinen vesi ja seesamiöljy. Vaivaa taikinaan kimmoisa sitko, tähän menee noin vartti, ja anna taikinan nousta liinan alla puoli tuntia.
Taittele ja leikkaa 2 leivinpaperiarkista 32 kpl pieniä alustoja (leikkaa arkit ensin neljään osaan ja siitä syntyneet pikkuarkit vielä neljään osaan).
Kokoa baot kaulitsemalla aluksi taikina ohueksi levyksi. Ota taikinasta irti isolla lasilla tms. muotilla pyöreitä levyjä. Asettele kullekin levylle noin teelusikallinen täytettä, muotoile taikina reunoilta rypyttäen tiiviiksi palleroksi ja asettele kullekin leivinpaperiarkille 4 bao-palloa. Anna palleroiden kohota liinan alla 45 minuuttia.
Asettele bao-pallerot varovasti bambuhöyryttimen tasoille leivinpapereineen (meillä mahtui 5 per kerros). Sulje höyryttimen kansi. Kaada hieman vettä kattilaan kiehumaan ja siirrä höyrytin kattilan päälle. Lihapallerot valmistuvat jo 5 minuutissa (parikin minuuttia liian pitkä paistoaika tekee baoista kuivia).
18. huhtikuuta 2017
Poronlihapullia ja puikulamuussia
Pääsiäisloma hujahti ohi vauhdikkaasti ensin mökillä rentoutuen, sitten ex tempore Tallinnassa herkutellen. Kiireetöntä mökkitunnelmaa ja mahtavia ravintola-annoksia voi käydä vakoilemassa blogin Instagramin puolelta. Täällä blogissa palataan vielä pääsiäistä edeltävään viikkoon, huonossa valaistuksessa väsyneenä otettuihin valokuviin ja pakastimentyhjennyspuuhiin. Puolikkaasta poronvasastamme ei taida mökillä syödyn porokeiton ja näiden lihapullien jälkeen ollakaan enää paljoa jäljellä.
Porosta on moneksi! Tällä kertaa teimme kaksi erilaista versiota poronlihapullista; kevyemmän puolukka-kauraversion ja voissa paistetun pancettaversion. Pullien kaveriksi sopii tietysti perinteinen puikulamuussi - tai siitäkin rasvaton ja maidoton kevennetty painos...
Väliaikaiset ruokavaliorajoitteet toisaalta masentavat, mutta toisaalta pakottavat luoviin kokeiluihin. K-ruoka-sivustolta bongattujen, pienin muutoksin toteutettujen puolukka-kaurapullien rakenne oli juuri täydellisen pehmoinen ja maku mukavasti alleviivaavan suomalainen. Puikulamuussikin maistuu yllättävän hyvältä ihan vain omaan keitinveteensä pyöräytettynä.
Voissa paistetut, pancettaa sisäänsä kätkeneet poropullatkin kuulemma maistuivat mahtavan meheviltä, mitä en yhtään epäile.
Puolukkaiset poropullat
0,75 dl pikakaurahiutaleita
0,5 rkl perunajauhoja
0,4 dl puolukkahilloa
0,25 dl vettä
250 g poronjauhelihaa
1 pieni kananmuna
0,75 tl hienoa merisuolaa
mustapippuria
tarjoiluun:
puolukkahilloa
suolakurkkuja
Sekoita kaurahiutaleet, perunajauhot, puolukkahillo ja vesi keskenään ja anna turvota noin 10 minuutin ajan.
Pyöräytä joukkoon jauheliha, kananmuna ja suola. Rouhi lopuksi sekaan mustapippuria.
Muotoile massasta pyöryköitä ja paista niitä 175-asteisessa kiertoilmauunissa noin 15 minuutin ajan.
Kevyempi puikulamuussi
500 g puikulaperunoita
merisuolaa
Kuori perunat ja lohko ne muutamaan osaan. Keitä kypsiksi suolavedessä. Ota keitinvettä talteen. Muussaa perunat tasaiseksi ja ohenna massa muussiksi keitinvedellä. Tarkista lopuksi suolan määrä.
Pancettaiset poropullat
100 g pancettaa
250 g poronjauhelihaa
1 kananmuna
0,5 dl korppujauhoja
merisuolaa
mustapippuria
tarjoiluun:
puolukkahilloa
suolakurkkuja
Leikkaa pancetta pieneksi silpuksi. Lisää silppu kylmälle paistinpannulle ja kuumenna hitaasti niin, että rasva lähtee sulamaan.
Kaavi pancettasilppu rasvoineen kulhoon ja sekoita joukkoon jauheliha, korppujauhot, suola ja pipppuri.
Muotoile massasta isoja pyöryköitä ja ruskista ne voissa paistinpannulla. Siirrä pullat uuniin ja paista kymmenisen minuuttia.
Perinteinen puikulamuussi
500 g puikuloita
50 g voita
merisuolaa
Keitä kuoritut puikulat suolatussa vedessä. Muussaa ne ja lisää joukkoon reilusti lämmitettyä voita. Sekoita hyvin. Tarkista lopuksi suolan määrä.

14. huhtikuuta 2017
Banaani-raakakakku
Ns. luonnollisin menetelmin (esim. taatelit ja hunaja) makeutetut raakakakut ovat parhaimmillaan todella herkullisia. Tämän reseptin osalta täydellisen rouhea kakkupohja kuuluu juuri siihen kategoriaan. Täyte sen sijaan olisi saanut olla astetta jämäkämpää - ilmeisesti käyttämämme Granny Smithit olivat harvinaisen mehukasta laatua. Kakku pysyi kuitenkin kasassa ja teki mainiosti kauppansa Pikkukokin synttärijuhlissa.
Raakakakku on nopea pyöräyttää ja sopii keväisen ulkonäkönsä puolesta tyylikkäästi myös pääsiäisen juhlapöytään. Aurinkoista ja leppoisaa pääsiäistä kaikille!
Idea terveelliseen herkkuun löytyi Me Naisista Soppa365:n kautta.
Banaanipiirakka ilman uunia
pohja:
3 dl kuorellisia manteleita
1 dl saksanpähkinöitä
10 kivetöntä taatelia
2 rkl hunajaa
4 tl ceyloninkanelijauhetta
0,5 tl vastaraastettua muskottipähkinää
täyte:
2 kirpeää omenaa
2 mustunutta banaania
4 kivetöntä taatelia
1 dl cashewpähkinöitä
2 tl ceyloninkanelijauhetta
päällinen:
2 banaania
1 dl ananaskirsikoita
0,5 dl karhunvatukoita
sitruunamelissanlehtiä
ceyloninkanelijauhetta
Mittaa mantelit, taatelit, hunaja ja mausteet blenderiin ja surauta tasaiseksi massaksi. Painele taikina sormin pyöreäksi levyksi leivinpaperin päälle ja viimeistele pohja ohueksi kaulimella.
Poista omenoista siemenkodat ja kuori banaanit. Laita omena, banaani, taatelit, pähkinät ja kaneli tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi tahnaksi. Levitä täyte pohjan päälle.
Viipaloi lopuksi banaani kakun pinnalle ja koristele koko komeus ananaskirsikoilla, karhunvatukoilla, sitruunamelissalla ja kanelilla.

13. huhtikuuta 2017
Vesikrassi-pinaattisosekeitto
Mikä on tuo outo valo, joka yrittää varkain hiipiä likaisten ikkunoiden läpi kotiimme, paljastaen talven keskilattiasiivousten laihat tulokset? Kevätaurinkohan se siinä tekee kolttosiaan, saaden aikaan välittömän vimman kaivaa siivousvälinearsenaali esille.
Toisaalta, ehkä menninkäisten kannattaa valmistautua uuteen vuodenaikaan varovasti, ihan vain kalpeasta itsestään aloittaen. Kevään koittaessa kun alkaa tehdä mieli lusikoida lautasilta jotain raikasta ja vehreää. Ei muuta kun rehuja blenderiin ja kauniinvärinen kevätkeitto tulille!
Vesikrassi raikastaa samettisen sileän ja sopivasti kermaisen kasvissopan. Nopeutensa puolesta keitto maistuu pikaisena arkiruokana, mutta kyllähän tätä kelpaisi tarjota alkuruokana vaikka vaativammillekin illallisvieraille!
Vihreä sosekeitto
2 ruukkua vesikrassia
1 ruukku silolehtipersiljaa
100 g babypinaattia
1,5 dl vettä
400 g kreikkalaista jogurttia
2 dl kuohukermaa
2 tl maissitärkkelystä
merisuolaa
mustapippuria
tarjoiluun:
6 hapankorppuviipaletta
6 kevätsipulia
1 cm piparjuurta
Surauta tehosekoittimessa vesikrassi, persilja, pinaatti ja vesi sileäksi tahnaksi. Lisää joukkoon jogurtti ja kerma ja sekoita vielä tasaiseksi. Kiehauta ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Suurusta keitto lisäämällä maissitärkkelys tilkkaan kylmää vettä ja sekoittamalla ohuena nauhana keiton joukkoon.
Rouhi hapankorput karkeaksi rouheeksi esim. morttelissa. Paahda kevätsipuleita öljytilkassa kuumalla pannulla, kunnes ne hieman hiiltyvät ja grillaantuvat. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Raasta piparjuuri hienoksi raasteeksi.
Koristele annokset juuri ennen tarjoilua hapankorppurouheella, kevätsipuleilla ja piparjuuriraasteella.
10. huhtikuuta 2017
Melkein butadon
Muutamia vuosia sitten, aivan blogin alkuaikoina, tuli tehtyä tätä aihetta liipaten porsaankylki-donburia. Onneksi kehitys kehittyy niin makujen kuin kuvienkin osalta..
Tällä kertaa lähdimme valmistamaan tuon vuosientakaisen reseptimme pohjalta jotain uutta ja päädyimme lähes butadoniin. Toki laajasti ajatellen tämäkin annos täyttänee butadonin määritelmän; buta = possu, donburi = kulho. Tässä melkein-butadonissa valmistimme porsaan hieman perinteistä poiketen pehmeäksi haudutellen ja rapeaksi paistaen.
Rapean mehukkaan possun ja riisin kylkeen valmistimme sekalaisen määrän vihanneksia, sieniä ja muuta maistuvaa.
Lopputulos oli mitä mainioin, mutta valmistukseen saa kulumaan aikaa reilusti. Ajan lisäksi kannattaa varata myös hyvät hermot, mikäli aiot itse kiillottaa eli pestä riisit...
Marinoitu porsaankylki
500 g luutonta porsaan kylkeä
1 rkl ruokokidesokeria
2 rkl tummaa japanilaista soijakastiketta
2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl sakea (esim. Kura no Machi Tokubetsu Junmai Ginjo)
2 valkosipulinkynttä
1 tl raastettua inkivääriä
1/2 tl mustapippuria
1/4 tl chilijauhetta
Nosta possunkylki pussiin tai vakuumimarinaattoriin. Sekoita loput ainekset keskenään marinadiksi ja hiero possun pintaan. Anna marinoitua noin vuorokausi.
Laita uuni kuumenemaan noin 150 asteeseen. Valuta possusta ylimääräiset marinadit ja kääräise kylki folioon. Paista uunissa 2-3 tuntia tai kunnes possu on mehukasta ja mureaa.
Paloittele possu isoiksi kuutoiksi kun se on hieman jäähtynyt. Paista possukuutiot kuumalla pannulla öljyssä pinnaltaan rapeiksi.
Donburi-kastike
1 dl tummaa japanilaista soijakastiketta
1 dl sakea

1 rkl miriniä
4 rkl ruskeaa ruokokidesokeria
Pese eli kiillota riisi; kaada riisi laakeapohjaiseen kulhoon ja lorauta päälle kylmää vettä niin, että riisit juuri ja juuri peittyvät. Hiero varovasti riisinjyviä käsissä kunnes vesi on sameaa. Kaada vesi pois ja lorauta päälle puhdasta kylmää vettä. Jatka pesua näin niin kauan kunnes pesuvesi ei enää samene.
Keitä riisiä reilussa vedessä 4 minuuttia. Valuta riisit ja nosta lävikköön ja höyrytä kannen alla noin 15 minuuttia.
Muuta
100 g sokeriherneenpalkoja
2 kananmunaa
150 g kuningasosterivinokkaita (eringi)
1 porkkana
1 kevätsipuli
Keitä herneet suolavedessä napakan kypsiksi. Paista kananmunat ohuena levynä ja leikkaa neliöiksi. Paista isoiksi pilkotut sienet voissa, raasta porkkana ja pilko sipuli.
Kokoa annos: pohjalle riisiä, riisin päälle muut ainekset vapaavalintaisessa järjestyksessä. Lorauta lopuksi koko annoksen päälle reilusti donburi-kastiketta.
4 rkl ruskeaa ruokokidesokeria
Mittaa ainekset kattilaan ja kiehuttele hiljalleen viitisen minuuttia.
Höyrytetty riisi
2,5 dl puuroriisiä
Pese eli kiillota riisi; kaada riisi laakeapohjaiseen kulhoon ja lorauta päälle kylmää vettä niin, että riisit juuri ja juuri peittyvät. Hiero varovasti riisinjyviä käsissä kunnes vesi on sameaa. Kaada vesi pois ja lorauta päälle puhdasta kylmää vettä. Jatka pesua näin niin kauan kunnes pesuvesi ei enää samene.
Keitä riisiä reilussa vedessä 4 minuuttia. Valuta riisit ja nosta lävikköön ja höyrytä kannen alla noin 15 minuuttia.
100 g sokeriherneenpalkoja
2 kananmunaa
150 g kuningasosterivinokkaita (eringi)
1 porkkana
1 kevätsipuli
Keitä herneet suolavedessä napakan kypsiksi. Paista kananmunat ohuena levynä ja leikkaa neliöiksi. Paista isoiksi pilkotut sienet voissa, raasta porkkana ja pilko sipuli.
Kokoa annos: pohjalle riisiä, riisin päälle muut ainekset vapaavalintaisessa järjestyksessä. Lorauta lopuksi koko annoksen päälle reilusti donburi-kastiketta.
8. huhtikuuta 2017
Lippuja ja ruokatärppejä Kevätmessuille
Napoleonin huippulaadukkaissa grilleissä riittää kokoa ja näköä. Tällainen terassille, tuumasi Pikkukokki. |
Saimme järjestäjiltä myös blogin lukijoille kahden lipun paketin messuille. Nopein teistä pääsee huomenna yhdessä kaverinsa kanssa sisään kaikkiin kevätmessujen tapahtumiin. Tätä juttua käsittelevää julkaisua Facebookissa ensimmäisenä kommentoinut voittaa lippupaketin omakseen. Go! :)
Valtavilla messuosastoilla olisi helposti vierähtänyt vaikka useampi päivä. Tässä alla huomiselle parhaat tärpit ruokaharrastajan näkökulmasta.
Matkaan tarttuneet Porvoon pienen suklaatehtaan hurmaavat artesaanisuklaat maistuivat ihanilta kotona iltapäiväkahvin kanssa. |
Suklaatehtaalle järjestetään myös vierailuja - pakko päästä! |
Tältä näyttävät tuoreet kaakaonibsit. Harmi, ettei kuvaan voi vangita mahtavaa makua ja tuoksua. |
Vuoden lähiruokateko -palkinto meni täsmälleen oikeaan osoitteeseen, lämpimät onnittelut mahtavalle Otava Food Factorylle! (Kuva Otavan ruokatehtaan myymälästä.) |
Varsinais-suomalaisilta pelloilta saadaan maailman parasta luomukvinoaa - kokeile esimerkiksi paahtaa kvinoa hiljalleen kypsäksi paistinpannulla. |
4. huhtikuuta 2017
Libanonilaiset muikut ja perunat
Kerrankin kaupasta löytyi kunnon tuoreita muikkuja. Ei muuta kuin kilo kalaa säkkiin ja kotiin kokkaamaan. Jostain mielen syövereistä muistui Glorian Ruoka ja Viini -lehdessä julkaistu libanonilaisten muikkujen resepti. Lisäksi pyöräytimme setin libanonilaisia perunoita (batata harra). Reseptejä piti olosuhteiden pakosta hieman keventää, mutta erinomaisen hyvin toimivat sekä muikut että perunat ilman puolta pullollista öljyäkin.
Libanonilaiset muikut
1 kg perattuja muikkuja
2 tl jeeraa
0,5 tl cayennepippuria
1 tl merisuolaa
1 tl vastarouhittua mustapippuria
1 dl vastapuristettua sitruunamehua (2 sitruunaa)
2 rkl oliiviöljyä
tarjoiluun:
1 sitruuna
1 ruukku silolehtipersiljaa
Sekoita muikkujen joukkoon ensin jeera, pippurit ja suola. Pyörittele sitten sekaan vielä sitruunamehu ja öljy. Levitä muikut isoon uunivuokaan ja paista niitä 250-asteisessa uunissa noin puolen tunnin ajan, kunnes muikut ovat rapsakoita. Tarjoile sitruunaviipaleiden ja persiljasilpun kera.
Batata harra eli libanonilaiset perunat
4 isoa perunaa
1,5 rkl oliiviöljyä
1 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl korianterinsiemeniä rouhittuna
ripaus cayennepippuria
1 ruukku korianteria
0,5 limetin mehu
mustapippuria
merisuolaa
Kuori perunat, pilko ne isoiksi suupaloiksi ja levitä uunivuokaan. Kaada vuokaan 1 rkl oliiviöljyä ja ripottele sekaan suolaa. Sekoita niin, että öljy ja suola levittyvät tasaisesti. Paista perunoita 250-asteisessa uunissa noin vartin verran, kunnes ne ovat kypsiä.
Hienonna kelta- ja valkosipuli ja kuullota niitä 0,5 rkl oliiviöljyssä muutaman minuutin. Lisää joukkoon korianterinsiemenrouhe ja cayennepippuri ja jatka kuullottamista vielä hetken.
Silppua tuore korianteri ja purista limetistä mehu. Sekoita sipulipaistos, korianterisilppu ja limettimehu perunoiden joukkoon, anna maustua hetken ja tarjoile.

3. huhtikuuta 2017
Mansikka-ananassmoothie
Paikallisessa kaupassa sattui viikonloppuna olemaan alennuskupongilla tarjolla kilo espanjalaisia mansikoita alle neljällä eurolla, joten päätimme maistaa niitä smoothien seassa. Mansikoiden kaveriksi sopi erittäin hyvin myös ananas ja kanelibasilika.
Tämä smoothie piristää mukavasti näin harmaana kevätpäivänä!
Mansikka-ananassmoothie
1 kg mansikoita
1 iso ananas
kourallinen saksanpähkinöitä
1 puntti kanelibasilikaa
Perkaa mansikat, kuori ja pilko ananas. Kippaa kaikki ainekset blenderiin ja valmista smoothieksi.

2. huhtikuuta 2017
Hunajaiset hoisin-nuudelit
Kiinalaisen ruoan valmistus vaatii muutamaa spesiaaliainesosaa, joita sitten jää kaappin, jollei valmista lisää kiinalaista ruokaa. SIispä tässä vielä yksi helppo ja herkullinen resepti, johon saa mukavasti upotettua hoisin-kastiketta ja sherryä.
Kastikkeeseen löytyi vinkki The Woks of Life -blogista.
Hunajaiset hoisin-nuudelit
400 g porsaan ulkofileetä
0,5 rkl paahdettua seesamiöljyä
5 levyä munanuudeleita
2 kevätsipulia
2 tl mustia ja vaaleita seesaminsiemeniä
kastike:
1 rkl hunajaa
2 rkl hoisin-kastiketta
1 rkl vaaleaa kiinalaista soijakastiketta
0,5 rkl kuivaa sherryä
0,5 tl paahdettua seesamiöljyä
0,25 tl jauhettua valkopippuria
Valmista ensin kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.
Leikkaa possunfilee suikaleiksi ja ruskista suikaleet seesamiöljyssä. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Viipaloi kevätsipulit. Paahda seesaminsiemenet tuoksuviksi kuumalla, kuivalla paistinpannulla.
Sekoita nuudeleiden joukkoon kastike ja lihasuikaleet. Koristele annokset kevätsipulilla ja seesaminsiemenillä ennen tarjoilua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)