Seepiavartaita ja vihreää couscousta

Nämä seepiat aiheuttivat akuutin Espanjankaipuun. Murea ja maukas mustekala on ehdottomasti yksi suosikkiraaka-aineistamme!

Grillivartaiden kylkeen teki mieli jotain ottolenghimaista. Lempeästi yrttisen couscoussalaatin resepti löytyi herran Plenty-kirjasta.

Paahdettu kikhernesalaatti

Vuoden toisen Glorian ruoka ja viini -lehden kannessa komeili aivan vastustamattoman näköinen lämmin salaatti kikherneistä, ruusukaalista, porkkanoista ja paprikasta. Kohta salaattia kehuttiin kilvan somessa, joten sitähän piti päästä äkkiä omassa keittiössäkin kokeilemaan (ja sitten kaiken kiireen keskellä kirjoittamaan kuukauden päästä asiasta blogiin).

Oikaisimme valmistusprosessissa hieman ja sotkimme yrttiseoksen ja kastikkeen ainekset vain yhdeksi yrttikastikkeeksi - sinnehän ne lopuksi kuitenkin samaan salaattiin sekaisin menevät. Lopputulos? Juuri niin ylimaallisen hyvä, kuin lehti antoi odottaakin!

Poronpaistia ja lämmintä sieni-seesamisalaattia

Olkoon sitten kulunut sanonta, mutta poro se vaan on parasta! Reilusti mediumiksi jätetyn supermurean paistin kaveriksi kokkasimme herkullista sieni-seesamisalaattia, jonka resepti napattiin talteen jo viime vuoden puolella Suomi juhlii -teemaisesta K-Ruoka-lehdestä. Vuotuisesta puolikkaasta poronvastastamme pääsi tällä kertaa käyttöön kulmapaisti, mutta yhtä lailla hyvin samaa reseptiä voi käyttää myös sisä- tai ulkopaistin valmistamiseen.

Jamie Oliverin jerk-kinkku ja rääppiäissalaatti

Joulu ja porsas ne yhteen soppii, siitä ei päästä mihinkään. Perinteinen ruistaikinakuoressa paistettu, sinappihunnutettu kinkku käy kuitenkin vuosien vieriessä tylsäksi, joten jotain uutta pitää keksiä. Tänä vuonna ratkaisu näytettiin televisiosta Jamie Oliverin jouluohjelman muodossa. Oliver oli keksinyt valmistaa jouluksi jamaikalaisella jerk-maustetahnalla maustettua kinkkua ja sitähän piti sitten meidänkin kokeilla. Ihan loistoidea!

Oliverilta nappasimme myös ohjeen tähteeksi jääneen kinkun muuttamiseen hävikistä herkuksi. Klementiinikastiketta, pähkinöitä ja karpaloita, rapea salaatti... kinkunrääppeet saivat ihan uuden, superherkullisen muodon!

Lämmin lehtikaalisalaatti

Oh wow. Rouheita pähkinöitä ja makeita karpaloita, aromaattista parmesania, rapsakkaa lehtikaalia, sinappista majoneesia... Tästä ei syksyinen salaattiannos parane!

Kuhaa ja selleri-oliivisalaattia

Eipä olisi tätäkään herkullista salaattia itse keksitty tehdä! Onneksi keittiöstä löytyy inspiraatioksi vino pino keittokirjoja. Ottolenghin tyylin tuntevat arvannevatkin jo pelkästä kuvasta, kenen käsialaa tämä resepti on (jep, sylttytehtaana tietysti Ottolenghi: The Cookbook). Makrillit vaihdoimme vain kotimaiseen tarjontaan sopivammaksi kuhaksi. Ruoka maistui hyvin kaikille, mutta oli aivan erityisesti Pikkukokin mieleen - herra santsasi peräti kolmesti!

Avokado-perunasalaatti

Viime sunnuntai kului lastenhuonetta ja -vaatteita uutta tulokasta varten järjestellessä, mummin riehustaessa onnellisen Pikkukokin kanssa. Välissä syötiin nopea lounas, maukas vegaaninen peruna-avokadosalaatti mausteisilla paahdetuilla kikherneillä höystettynä. Yllättävän ruokaisaa!

Ribsejä Ramsayn tapaan

Tulipa tehtyä ihan törkeän hyviä ribsejä! Onnistumisen ensimmäinen salaisuus on, että jättää Suomessa suositut laihat luukasat (baby back ribs) kauppaan ja ostaa joko spare ribs -nimellä myytäviä, asteen enemmän syömistä sisältäviä ribsejä tai mieluiten kunnolla lihaisaa, luullista grillikylkeä. Toinen avain onnistumiseen on aika - hiljaa hyvää tulee tässäkin lajissa - ja kolmantena tekijänä täydellisessä makuelämyksessä on reilu maustaminen. Viimeiseen nappasimme vinkit netissä suosiota niittäneestä Gordon Ramsayn reseptistä.

Siiderissä haudutetut toulousen makkarat ja sinappinen perunasalaatti

Lihamylly makkarasuppiloineen on majaillut meillä jo yli kolme vuotta ja makkaroitakin on tullut tehtyä säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta blogiin asti ei jostain käsittämättömästä syystä ole päätynyt yhden yhtä makkarareseptiä. Korjataan siis asia! Samalla jaamme hyväksi havaitut kikkamme makkaroiden tekoon.

Härkätatakia ja daikonsalaattia

Kilo tatakia. Tuo pieni virke on pyörinyt to do -listalla vähintään pari vuotta, ja nyt vihdoin kirjaus pääsi toteutukseen asti. Tataki on valmistustapa, jossa liha tai kala paistetaan ensin nopeasti niin, että sisus jää raa'aksi ja sitten se marinoidaan pikaisesti. Lihan laatuun kannattaa siis ehdottomasti (aina, myös) tatakia tehdessä panostaa.

Selailin Henri Alénin Vuoden keittokirjaa ja sen sivuilla komeili raikkaan valkoretikan kanssa tarjoiltavan härkätatakin resepti. Lisäsimme retikan kaveriksi vielä porkkanaa ja vuonankaalia. Mahtavan maukas ja raikas ruokalaji, josta ei meinannut saada tarpeekseen!

Härkätataki
1 tl raastettua inkivääriä
2 rkl japanilaista soijakastiketta
0,5 dl puolikuivaa sakea
2 rkl miriniä
1 kevätsipuli
2 valkosipulinkynttä
400 g rotukarjan marmorifileetä
seesamiöljyä paistamiseen

Raasta inkivääri ja lisää raaste soijakastikkeen, saken ja mirinin kanssa kattilaan. Kiehauta seos ja ota liedeltä. Viipaloi kevätsipuli, hienonna valkosipulinkynnet ja lisää ne kuuman kastikkeen joukkoon. Anna jäähtyä.

Leikkaa ulkofilee pitkittäin kolmeksi tangoksi. Kuumenna valurautapannu ja kaada pannulle loraus seesamiöljyä. Ruskista lihatangot nopeasti kuumalla pannulla niin, että liha jää keskeltä vielä aivan raa'aksi. Viipaloi lihat ohuiksi siivuiksi.

Daikonsalaatti
20 cm pätkä valkoretikkaa eli daikonia
2 porkkanaa
50 g vuonankaalia

Leikkaa kuorituista retikasta ja porkkanoista kuorimaveitsellä ohuita lastuja. Asettele lastut ja vuonankaali lautasille salaattipediksi. Lisää tatakisiivut salaatin päälle ja kaada jäähtynyt kastike lihojen päälle. Anna lihojen marinoitua hetken ennen annosten tarjoilua.

Ponzu-kastike
0,75 dl sitruunamehua
0,75 dl japanilaista soijakastiketta
2 rkl vettä
2 tl raastettua inkivääriä

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Tarjoile kastike tatakin ja salaatin kera.

Korianteripestolla kuorrutettu uunilohi

Pikkukokki oppi eilen kertaheitolla syömään puikoilla! Ostimme toissa kesänä Malesiasta lasten syömäpuikot, joiden päässä on kuminen apina helpottamassa harjoittelua. Olimme varmoja, että kaksi ja puoli -vuotias ei niillä vielä osaa syödä, mutta annoimme innokkaan Pikkukokin kuitenkin kokeilla. Vartin sitkeän yrittämisen jälkeen heppu ymmärsi homman idean ja alkoi lapata kalaa ja nuudeleita suuhunsa kuin vanha tekijä. Niin ne lapset osaavat yllättää!

Aasialaisia makuja tulviva lempeäntulinen pesto sopi lohen päälle täydellisesti ja lohen kylkeen nopeasti improttu nuudelisalaattikin oli herkullinen. Pesto-ohje löytyi K-ruoka-lehdestä 5/2016.

Korianteripestolohi
1 salottisipuli
1 pieni valkosipulinkynsi
12 g inkivääriä
0,5 tl chilihiutaleita
0,5 ruukku korianteria
50 g suolapähkinöitä
1 rkl limetinmehua
0,25 dl oliiviöljyä
750 g pala lohifileetä
merisuolaa

Mittaa kaikki ainekset lohta ja suolaa lukuunottamatta tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi tahnaksi. Suolaa lohifilee kevyesti. Levitä pesto fileen pinnalle ja paista lohta 200-asteisessa uunissa, kunnes sen sisälämpötila on 42 astetta.

Nuudelisalaatti
300 g vehnänuudeleita
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl riisiviinietikkaa
1,5 rkl vaaleaa soijakastiketta
1 tl limetinmehua
3 kevätsipulinvartta
1 punainen mieto chili
1 ruukku korianteria
50 g rucolanversoja

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja huuhtele sitten kylmällä vedellä. Sekoita öljy, etikka, soijakastike ja vastapuristettu limetinmehu nuudeleiden joukoon. Viipaloi kevätsipulit, poista chilistä siemenet ja viipaloi chilikin. Riivi korianteripuskasta lehdet. Sekoita sipulit, chilit, korianteri ja rucolanversot nuudeleiden joukkoon.

Appelsiinikaritsaa ja viikuna-vuohenjuustosalaattia

Kauppojen hedelmähyllyille on syksyn saapuessa ilmestynyt ihanan mehukkaita viikunoita. Kuljeta ohutkuoriset, helposti lommoutuvat viikunat varovasti kotiin ja säilytä niitä mahdollisimman vähän aikaa ennen tarjoilua, silloinkin viileässä. Runsaasti kalsiumia sisältävien, kuitupitoisten hedelmien painosta jopa 55 % voi olla sokeria. Tästä huolimatta hedelmät maistuvat vastustamattoman raikkaille ja aavistuksen happamillekin. Ne sopivat täydellisesti tarjottavaksi ihan sellaisenaan esimerkiksi erilaisten juustojen kumppanina.

Tässä Ottolenghi-Tamimi-kaksikon kirjasta Ottolenghi the Cookbook lainatussa aromikkaita yrttejä ja mausteita pursuavassa reseptissä viikunoita tarjoillaan karitsankareiden kaverina vuohenjuuston, saksanpähkinöiden ja valloittavan appelsiinikastikkeen kera.

Karitsankare on karitsan ulkofileetä, jonka ympärille on jätetty aavistus rasvaa ja komea kylkiluurivi. Suussasulavan mureat, reilusti mediumiksi jätetyt karitsankareet valmistuvat helposti ja ovat näyttävä kruunu ruokapöytään. Familian karitsankareita löytyy pakastealtaasta näppärän kompaktissa kahden kareen paketissa. Kareet kannattaa ottaa sulamaan jääkaappiin jo edellisenä päivänä.

Karitsankareita, appelsiinikastiketta ja vuohenjuusto-viikunasalaattia

2 Familian karitsankaretta eli kruunukyljysriviä (n. 12 kylkiluun verran)

marinadi:

2 rkl tuoreita timjaminlehtiä

1 rkl tuoreita rosmariininlehtiä

2 valkosipulinkynttä

6 rkl oliiviöljyä

kastike:

1,25 dl vastapuristettua appelsiinimehua

0,6 dl punaviinietikkaa

50 g hunajaa

1 tähtianis

7 cm ceyloninkanelitankoa

salaatti:

50 g saksanpähkinöitä

0,5 ruukkua mintunlehtiä

0,5 ruukkua silopersiljanlehtiä

100 g vuohenjuustoa

2 rkl oliiviöljyä

4 viikunaa

merisuolaa

mustapippuria

Marinoi karitsat. Hienonna valkosipulinkynnet sekä yrtit ja sekoita marinadin ainekset keskenään. Hiero marinadi karitsankareiden pintaan ja anna lihojen maustua viileässä yön yli.

Valmista kastike. Mittaa vastapuristettu mehu, viinietikka, hunaja ja mausteet kattilaan. Kuumenna seosta ja anna sen porista, kunnes kastike on redusoitunut kolmannekseen aluperäisestä (n. 40 minuutin ajan).

Hiero kareiden pintaan suolaa ja pippuria. Ruskista kareet kuumalla pannulla ja siirrä ne uunivuokaan. Anna niiden sitten paistua 150-asteisessa kiertoilmauunissa, kunnes lihan sisälämpötila on 55 astetta. Kääri kareet folioon ja anna niiden vetäytyä vartin verran. Leikkaa karitsankareet siivuiksi niin, että lihaa jää paksu kerros joka toisen luun ympärille ja joka toinen luu otetaan irti. Rouhi lihojen leikkuupinnalle suolaa.

Murskaa saksanpähkinät kevyesti ja paahda niitä kuumalla kuivalla pannulla, kunnes ne saavat kullanruskea paahteisen värin.

Kokoa salaatti. Riivi mintun- ja persiljanlehdet laakean kulhon pohjalle. Murskaa vuohenjuusto sormien välissä ja ripottele yrttien päälle. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja rouhi mukaan mustapippuria ja suolaa. Leikkaa viikunat lohkoiksi ja asettele salaatin viereen yhdessä karitsojen kanssa. Lusikoi lopuksi kastike salaatin, karitsan ja viikunoiden päälle.

Toteutettu yhteistyössä Familian kanssa.

Ankanrintaa, aprikooseja ja vinokkaita

Mehukas aprikoosi, rapeanahkainen ankanrinta ja voissa paistetut osterivinokkaat muodostavat herkullisen tasapainoisen trion. Annosta voisi kutsua myös lämpimäksi salaatiksi, koska lautasen pohjalta löytyy myös miedosti pippuriselta maistuvia valkoretikan eli daikon-retiisin ituja sekä suolaisen kirpsakkaa viinisuolaheinää.

Paistettua ankanrintaa, aprikooseja ja vinokkaita
2 ankanrintaa
4 aprikoosia
100 g kuningasosterivinokkaita
2 rkl voita
100 g valkoretikan ituja (myös nimellä daikon-retiisi)
1 ruukku viinisuolaheinää
oliiviöljyä
merisuolaa
mustapippuria

Trimmaa ankanrinnat ja hiero pintaan reilusti suolaa sekä mustapippuria. Leikkaa nahkaan ristiviillot ja laita ankarinrinnat nahka alaspäin kylmälle valurautapannulle. Nosta pannun lämpöä hyvin hitaasti (mitä hitaammin, sitä parempi). Kun rasva on sulanut ja nahka on saanut väriä ja rapeutta, käännä ankat. Ruskista vielä hetki ja siirrä ankat sitten 150 asteiseen uuniin. Paista ankkoja, kunnes niiden sisälämpötila on 56 astetta. Nosta rintapalat lepäämään vartiksi ja siivuta ne ennen tarjoilua.

Puolita aprikoosit, poista kivi ja paahda puolikkaita 200-asteisessa uunissa kymmenen minuutin ajan.

Puolita osterivinokkaat ja paista sienet voissa kullanruskeiksi.

Kokoa lautasille salaattipeti ja lorauta päälle kevyesti oliiviöljyä. Asettele, sienet, aprikoosit ja ankanrintasiivut salaattipedille. Tarjoile.

Grillicapresea ja angus maminhaa

Mehukas maminha on etelä-amerikkalaisen tyylin mukaan leikattu naudan kuvelihaksen ja paistin yhdistelmä (lue lisää). Se on parhaimmillaan hitaasti grillattuna ja medium rareksi jätettynä. Näin makurasva ehtii sulaa ja antaa lihalle hienon aromin.

Insalata caprese eli caprilainen salaatti on puolestaan yksinkertainen italialaisklassikko, joka koostuu tomaatista, basilikasta ja mozzarellasta (juustoista paras eli mozzarella di bufala campana on alkuperäisnimisuojattu tuote, jota valmistetaan puhvelinmaidosta Etelä-Italiassa Campanian alueella). Tricolore-salaatiksikin kutsuttua herkkua voi muunnella helposti grillaamalla tomaatinsiivuihin kauniit rusketusraidat.

Grillattu maminha
n. 1 kg Familian angus maminha

valeluliemi:
0,5 dl punaviinietikkaa
0,5 dl oliiviöljyä

Ota maminha huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen grillausta. Kuumenna grilli miedolle lämmölle ja grillaa maminhaa ensin makurasva alaspäin 7 minuutin ajan. Käännä liha ja sudi sen pinta valeluliemellä. Grillaa taas seitsemän minuutin ajan ja toista valelu. Jatka samaan tapaan, kunnes lihan sisälämpötila on 49 astetta. Tähän menee miedolla lämmöllä grillatessa puolisen tuntia. Kääri liha kevyesti folioon vetäytymään ennen leikkaamista. Maminha koostuu useammasta lihaksesta, joten ole tarkka leikkuusuunnan vaihtumisen kanssa.

Grillicaprese
6 isoa tomaattia
250 g mozzarella di bufalaa
1 basilikaruukku
merisuolaa
mustapippuria
laadukasta oliiviöljyä

Siivuta tomaatit kärjestä kantaan. Valele siivut oliiviöljyllä ja grillaa niihin nopeasti kaunis paistopinta tulikuumassa grillissä.  Asettele grillatut tomaatit lautasille basilikanlehtien kera. Riivi mozzarella siivuiksi ja asettele tomaattien ja basilikan päälle. Rouhi annoksille mustapippuria ja suolaa ja lorauta lopuksi päälle öljyä.

Toteutettu yhteistyössä Familian kanssa.

Sinappikengurua ja mansikkasalaattia

Me suomalaiset hymähtelemme turisteille, jotka värisevät inhosta nähdessään ruokalistalla Petteri Punakuonoa. Australiassa taas hymyillään vinosti, kun muu maailma pitää kenguruja liian herttaisina syötäviksi. Kengurunlihasta kolme neljäsosaa syödäänkin edelleen Australian rajojen sisäpuolella, vaikka lihaa riittäisi vientiin asti.

Kenguruita tavataan vain Australiassa ja Uudessa-Guineassa, mutta siellä niitä loikkiikin 35-40 miljoonaa yksilöä. Kengurulajeja on 65 ja näistä neljän suurikokoisen lajin kantaa säädellään metsästyksellä. Ruohoa pupeltavat hyppyheikit kaluaisivat muuten Australian kukkulat paljaiksi, sillä luonnollisia vihollisia niillä ei enää juurikaan ole. Vuosittainen riistapyyntikiintiö keikkuu kuuden miljoonan yksilön tietämillä, mutta tulee harvoin täytettyä.

Riistaeläinten tapaan kengurun liha on vähärasvaista ja aromikkaan maukasta - jätä liha siis suosiolla mediumiksi tai medium rareksi. Kengurun marinoiminen erilaisilla sinappia ja punaviiniä sisältävillä soosseilla on varsin suosittua. Tähän maanmainioon marinadiin otimme vinkkejä Good Chef Bad Chef -blogista. Teimme mureiden Familian kengurupihvien kaveriksi vain yksinkertaisen kesäsalaatin mansikoista, avokadosta, rucolasta ja appelsiinista. Kesä ja grillaus!

Sinappimarinoidut kengurupihvit
750 g Familian kengurupihvejä

marinadi:
3 rkl punaviinietikkaa
3 rkl kokojyväsinappia
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl hienonnettuja tuoreita rosmariininlehtiä
1 rkl vastarouhittua mustapippuria
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja hiero marinadi pihvien pintaan. Anna lihojen maustua viileässä yön yli.

Ota lihat huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista. Kaavi pihveistä ylimääräinen marinadi pois. Paista lihoja kuumassa grillissä suoralla lämmöllä noin 4 minuutin ajan per puoli niin, että pihvit jäävät mediumiksi tai medium rareksi. Anna lihojen vetäytyä hetken folion alla ennen tarjoilua.

Mansikkasalaatti
1 ruukku rucolaa
0,5 l mansikoita
1 avokado
1 appelsiini

Puolita mansikat, siivuta avokado ja appelsiini. Kokoa salaatti valmiiksi lautasille ja lisää annoksiin lihat juuri ennen tarjoilua.

Toteutettu yhteistyössä Familian kanssa.

Lapsi, perhe ja ruoka

Rasti seinään, meillä nautiskeltiin juuri ensimmäisen kerran "lastenruokaa"! Jep, täällä ilmoittautuu kaksi pilttipurkit ja smoothiepussit aikanaan kaukaa kiertänyttä, kaiken itse tehnyttä ärsyttävää supervanhempaa... Sitä en tiedä, onko näillä asioilla minkäänlaista korrelaatiota, mutta joka tapauksessa meillä asustaa kaksi vuotta ja kolme kuukautta vanha kaikkiruokainen gourmethirmu. Toivotaan, että rakkaus ruokaan ja ruoanlaittoon säilyy läpi vuosien!

En ole tainnut kirjoitella tänne sen enempää Pikkukokin aterioinnin alkutaipaleesta, joten tässä postauksessa on jo ihan itsellekin muistiinpanoja aiheesta. Teille muille varoituksen sananen: tekstissä esiintyy tarkoituksella myös kärjekäs besserwisser. Etene siis omalla vastuulla tai skippaa lätinät suosiolla ihanaan Familia Kids -salaattireseptiin asti :)

Nelikiloisena syntynyt, äidinmaidolla hyvin kasvanut Pikkukokki sai ensimaistiaiset kiinteää ruokaa täytettyään neljä kuukautta. Soseutimme mm. parsakaalia, porkkanaa, bataattia, palsternakkaa ja avokadoa. Ensimmäisistä suupaloista alkoi myös hellyyttävä, mutta erittäin kovaääninen ja edelleenkin kuuluva mm-mm-mm-maiskutus. Ruokailusta tehtiin positiivinen juttu ja uusia raaka-aineita ihmeteltiin ja ihasteltiin yhdessä.

Noin kuukauden kuluttua kiinteiden aloituksesta karkeutin soseita aika nopeaan tahtiin niin, että pääsimme soseutuksesta kokonaan eroon ja tarjoilimme lapselle lusikalla pieniä paloja kasviksia. Höyrytetty kesäkurpitsa ja munakoiso maistuivat aivan erityisen hyvältä ja vähän myöhemmin syöntikerralla saattoi upota kokonainenkin koiso.

Olikohan Pikkukokki sitten puolivuotias, kun lisäsimme ruokavalioon lihaa ja kalaa. Valmistimme ensimmäiselle liha-aterialle pitkään hauduttaen nyhtypossumaista riivittyä lihaa ja sekoitimme lihasilpun kasvisten joukkoon. Samoihin aikoihin mukaan tulivat myös erilaiset puurot. Ruokia teimme kerralla enemmän ja pakastimme, aluksi jääpalakuutioina ja myöhemmin pienissä rasioissa. Olimme liikkeellä vauvavuotena todella paljon ja ruoat kulkivat näppärästi mukana pienessä PackIt-kylmälaukussa.

Puolen vuoden tietämillä saimme maksaa myös vanhemmuuden oppirahoja, kun Pikkukokki-parka kärsi ensimmäistä ja onneksi ainoaa kertaa pahasta ummetuksesta. Vika oli varmasti meissä, kun emme ymmärtäneet rajoittaa annoskokoja toisen syödessä niin innolla. Samainen ongelma on säilynyt näihin päiviin asti; hyvän ruokahalun varjopuolena Pikkukokilta tuntuu puuttuvan minkäänlainen järki siitä, kuinka paljon kerralla kannattaa syödä. Vaatii valppautta valvoa, paljonko ruokaa kerralla menee, ettei tyyppi ahmi itselleen pahaa oloa.

Puolivuotiaasta vuoden ikään laajensimme vähitellen raaka-aineiden repertuaaria ja lisäsimme mukaan laajasti myös mausteita ja yrttejä. Sormiruokaillen vedeltiin mm. kurkkutikkuja, mutta pääosin Pikkukokkia syötettiin lusikalla ja hän opetteli samalla itsekin käyttämään lusikkaa. Itse syöminen kiinnosti varmasti myös siksi, ettei kukaan osannut lapata ruokaa tarpeeksi nopeasti pikku ahmatin kitaan... Vuoden ikäisenä lusikka pysyi jo kauniisti omassa kädessä ja kukin sai keskittyä omiin annoksiinsa.

Lukiessani vauvavuotena Facebookissa Sormiruokailijat-ryhmän kirjoituksia tuskailin ihmisten mustavalkoisuuden kanssa. Miksi ihmeessä vaihtoehtoina nähdään vain kokoaikainen sormiruokailu tai soseet? Meillä lopetettiin ruoan soseuttaminen kuukaudessa ja nautiskeltiin suupaloja siististi ja helposti lusikalla. Eikä tuo lapsi varsinaisesti Sormiruokailijat-ryhmässä stereotypisoidulta "traumatisoituneelta syöttöporsaalta" silti näytä :)

Pikkukokin täytettyä yhdeksän kuukautta vaihdoimme O:n kanssa kotona vahtivuoroa ja minä palasin töihin. Poika sattui onneksi samaan aikaan vierottamaan itsensä imetyksestä ihan oma-aloitteisesti, se ei vain enää kiinnostanut häntä. Ongelmitta rintamaidosta luopuminen ei kuitenkaan todellakaan sujunut, sillä itsepäinen pikkutyyppi ei suostunut koskemaan korvikkeeseen tai edes veteen pitkällä tikullakaan. Meni viikon päivät, tuskahikeä ja itkua (ja paljon nestettä sisältäviä ruokia ja puuroja), ennen kuin Pikkukokki luovutti ja alkoi juoda lasista (tuttipullo ja nokkamuki eivät kelvanneet). Vaikka olin pumppaillut maitoa ja poika oli siten tottunut pienenä juomaan myös pullosta, korvike maistui aivan ilmeisen hirveälle (ja niinhän se kyllä totuuden nimissä maistuukin, oli pakko kokeilla). Oppina tästä voi todeta, että jos imetys loppuu ennen vuoden ikää, korviketta kannattaa aika-ajoin tarjoilla jo aiemmin. Suositusten mukaisten valtavien maitomäärien tarjoilu on muutenkin yhtä tuskaa. Onneksi korvikejauhetta sai kätkettyä jäähtyneen puuron sekaan ja viilit ja jogurtit tulivat mukaan jo 10 kuukauden iästä.

Aamulla puuroa, lounaaksi kunnon ruokaa, välipalaksi hedelmiä ja myöhemmin myös viiliä tai jogurttia, päivälliseksi taas kunnon ruokaa ja iltapalaksi jotain toista puuroa. Aamu- ja iltapalavalikoimat laajentuivat vuoden iässsä myös Talk-muruihin ja Weetabixeihin. Vaikka olemmekin poissa kotoa paljon, pidämme huolta rutiineista ja aikataulutetusta syömisestä. Koko perhe on ruokapöydässä aina, kun se vain on mahdollista ja yleensä se onneksi on.

Vuoden iässä O:kin palasi töihin ja Pikkukokki aloitti varhaiskasvatustaipaleensa. Onneksi kodin lähellä sattui sijaitsemaan päiväkoti, jossa nuori mies viihtyy mainiosti ja jossa vieläpä on oma keittäjä, joka pyöräyttää ruokailijoille kotiruoan kaveriksi niin tuoreet leivät kuin välipalasmoothietkin. Omat sokerittomat extravälipalat (jogurtit, viilit ja hedelmät) kulkevat edelleen Pikkukokin mukana päiväkotiin. Muuten herra on syönyt niin kotona, ravintoloissa kuin tietysti päiväkodissakin täysin samaa ruokaa kuin muutkin.

Maissinaksuihin yms. naposteltavaan emme ole koskeneet ja välipalaa syödään vain kerran päivässä iltapäivällä. Vaikka lisättyä sokeria Pikkukokki ei tosiaan vielä saakaan (eikä ymmärrä sellaista haluta), olemme vähitellen alkaneet viikonloppuiltapäivisin myös herkutella. Palasiksi pilkotut kuivatut aprikoosit ovat Pikkukokista ihan parasta, samoin karpalot ja rusinat. Jäätelökoneella pyöräyttää banaanilla makeutetun jäätelön ja hyydytetty smoothiekakku maistuu juhlapäivinä. Palanpainikkeeksi herra ryystää kahvipöydässä teekupistaan rooibosta tms. yrttihauduketta.

Kun nyt aloitin myös avautumisen, eräs asia, joka saa lapsiperheruokailuissa hermoni kiristymään ovat ravintolat. Tai siis niiden sotkuiset lattiat. Lapsi oppii kyllä hyvinkin pienenä, reilusti alle vuosikkaana, ettei ruokaa heitetä lattialle. Sitä kutsutaan kasvattamiseksi, ei traumatisoinniksi. Jos kuitenkin antaa lapsen "olla lapsi" ja viskoa ruokaa minne sattuu, on se tietysti jokaisen oma valinta, mutta jälkikasvun jälkien korjaus ei tällöin ole ravintolan, vaan vanhemman tehtävä. Liian monta kertaa olen sivusta hampaita kiristellen seurannut, kuinka naapuripöydässä lapsen ympärille lentää parin metrin säteelle hirveä määrä ruokaa ja vanhemmat kävelevät vain tyynesti pois tilanteesta. Vahinkoja sattuu tietysti meilläkin, mutta ennen poistumista vilkaisen aina pöydän alle ja kerään mahdolliset miinat lautasliinaan. Näin ravintolat pysyvät lapsiystävällisinä paikkoina jatkossakin.

Ruokapöytään emme ole tuoneet leluja tai muuta viihdykettä, pöydässä on keskitytty ihmettelemään lautasella olevia herkkuja tai ympäröivää mailmaa. Leikeissä ruoanlaitto on toisaalta vahvasti mukana. Jos Pikkukokilta kysyy, hänen lempiruokaansa ovat sushi, ravut ja mustekala, joten veimme herran kaksivuotissyntymäpäivänään syömään ravintola Yumeen. Vaikka track recordimme ravintolasaralla onkin erinomainen ja syömme ulkona viikoittain, täytyy myöntää, että vähän jännitti, miten herra jaksaa istua tyylikkäämmässä paikassa läpi pitkän maistelumenun.

Kaksi ja puoli tuntia myöhemmin totesin, että huoli oli ollut täydellisen turha. Jälkiruoaksi mukava henkilökunta toi synttärisankarille vielä yllätyskulhollisen tuoreita hedelmiä ja marjoja. Niiden keskellä paloi kynttilä, jonka Pikkukokki silmät loistaen puhalsi. Siitä ravintolakokemuksesta puhuttiin meillä pitkään!

Vielä vaativampaan testiin Pikkukokki pääsi kesäkuun alussa, kun päätimme ex tempore varata seuraavaksi päiväksi lounaan Michelinravintola Askiin. Paikan avautuessa lauantaina oven takana seisoi kauluspaitansa tarkasti valinnut innokas nuori mies. Syöttötuoleja ei ravintolassa ollut, eikä sellaista olisi tarvittu.

Tilasimme kaikille kolmelle neljän ruokalajin menut, itsellemme puolikkaat viinipaketit ja Pikkukokille omenamehua. Pikkukokkia kohdeltiin koko ruokailun läpi ihanasti kuin ketä tahansa asiakasta. Nautiskelimme keittiön tervehdyksistä jälkiruokaan asti puolisentoista tuntia innosta hihkuen, mutta viimeisen annoksen kohdalla alkoivat päiväunet puskea päälle ja jälkiruoka jäi Pikkukokilta kesken. Lähtiessämme tyytyväinen pieni mies kömpi kärryynsä nukkumaan ja menukortti otettiin mukaan muistoksi ensimmäisestä Michelin-ravintolakokemuksesta. Jos tarkkoja ollaan, käynti oli itse asiassa jo toinen, vaikkakin menu vasta ensimmäinen itse nautittu. Pikkukokin ollessa kolmekuukautinen ajelimme nimittäin Saksaan ja herra kiikkui yhtenä iltana sitterissään neljän ruokalajin Michelin-illallisen läpi.

Yksi syy, miksi ruokailun monipuolistamiseen ja suvujuuteen kannattaa panostaa, onkin juuri matkustelu. Vuosi sitten kesällä kuukauden rinkkareissullamme Thaimaahan ja Malesiaan aiheutimme paikallisten keskuudessa suurta hämmennystä tulisiakin ruokia syövällä länsimaisella taaperollamme. Tilanne on koominen, sillä joudun aina herkkähipiäisenä varmistelemaan, että omaan annokseeni ei ole liikaa chiliä eksynyt, noiden miespuolisisten annoksista ei sitten niin väliä. Pitäisikin ottaa taas itseään niskasta kiinni ja totutella syömään kunnolla tulista pöperöä. Sietokyky nousee nopeasti, mutta laskee yhtä lailla nopeasti, olen huomannut.

Mutta nyt jäsentelemättömäksi romaaniksi muodostunut höpötys saa riittää ja palataan takaisin alkuun. Meillä syötiin siis ensimmäistä kertaa nimenomaan lapsille suunnattua ruokaa. Saimme Familialta testiin setin Familia Kids -tuotteita, eli laatulihaa luomuna, lapsen suuhun sopivina annoksina. Ja sopivathan ne supermureat fileepihvit yhtä lailla myös aikuisen suuhun - tällaisten lastenruokien päälle minäkin ymmärrän! Samaten pidän nyt sesongissa olevista ihanan mehukkaista paraguayoista eli lättänistä persikoista. Ne muodostavat kerrassaan oivan makuparin naudanlihan kanssa. Familia Kids -sarjasta löytyy lisäksi kätevinä annosnappeina pakattua naudan luomujauhelihaa. Näppärät kiekot voi käyttää sellaisenaan jauhelihapihveinä tai niistä voi valmistaa lapselle kerta-annoksen muuta ruokaa.

Lapsellisen helppo sesonkisalaatti
Familia Kids -luomunaudan ulkofileepihvejä (300 g paketti)
kananmunia
vihersalaattia (esim. lollo rosso + punapinaatti)
paraguayoja
ruohosipulia
balsamicoa
oliiviöljyä
mustapippuria
sormisuolaa

Ota lihat sulamaan huoneenlämpöön.

Laita kananmunat kattilaan kylmään veteen, peitä kattila kannella ja kuumenna vesi kiehuvaksi. Ota kattila liedeltä, anna kananmunien kypsyä kuumassa vedessä 8 minuutin ajan ja säikäytä ne sitten kylmällä vedellä. Kuori ja halkaise munat.

Riivi salaatinlehdet lautasille. Lorauta perään balsamicoa ja oliiviöljyä ja rouhaise mukaan myös mustapippuria. Viipaloi paraguayot ja lisää ne kananmunien kanssa salaattipedille. Leikkaa nnoksille reilusti ruohosipulia.

Kuivaa sulaneet lihat. Kuumenna paistinpannu, lisää tilkka öljyä ja paista lihoja hyvin nopeasti kummaltakin puolelta hetken verran niin, että ne jäävät mediumiksi. Leikkaa lihat poikkisyin suikaleiksi ja asettele salaatin päälle. Rouhi pinnalle suolaa (ei lapsille) ja mustapippuria.

Toteutettu yhteistyössä Familian kanssa.

Salaatinlehteen kääriytyneet grillivartaat ibericoporsaan sisäfileestä

Nopea ja helppo kesäruoka on mökkireissujen pelastus. Näihin vartaisiin tarvitset vain pari ainesosaa ja annoksetkin nälkäinen ruokaväki voi koota helposti itse. Salaatinlehti toimii lautasena ja tiskivuorten tuhoamisen sijaan aurinkoiset vapaahetket voi viettää vaikkapa riippukeinussa ruokalehtiä selaillen.

Mutta mikä ihmeen iberico ja miksi vieläpä mediumina? Tsekkaa lukuisat perustelumme mustan possun parhaudesta ja sen oikeasta paistoasteesta.

Iberico-grillivartaat
300 g Familian ibericoporsaan sisäfileetä
merisuolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
5 puuvarrasta

Liota puuvartaita pari tuntia vedessä, jotta ne eivät syty tuleen grillissä.

Leikkaa porsaanfile suupaloiksi. Pyörittele palat suolassa ja pippurissa ja töki ne sitten vartaisiin. Anna lihojen maustua sillä välin, kun valmistelet salaattikupit.

Kuumenna grilli, valele vartaat ohuelti öljyllä ja grillaa ne nopeasti mediumiksi. Kääri vartaat löyhästi folioon ja annan niiden vetäytyä kymmenisen minuuttia. Nosta vartaat salaattikuppien päälle ja tarjoile annokset heti.

Salaattikupit
1 kerä isolehtistä jää-romainesalaattia
3 kevätsipulia
2 tl kuohuviinietikkaa
merisuolaa
mustapippuria

0,5 dl saksanpähkinöitä

0,5 dl marinoituja sweety drop -chilejä

Irrota salaatinlehdet varovasti, huuhtele ja kuivaa ne. Viipaloi kevätsipuli ja sekoita viipaleiden joukkoon viinietikka, suolaa ja pippuria. Paahda pähkinät kuivalla ja kuumalla pannulla niin, että ne ruskistuvat kevyesti.

Asettele kullekin salaattikupille marinoituja keväsipuleita, pähkinöitä ja chilejä. Grillaa sitten porsasvartaat.

Toteutettu yhteistyössä Familian kanssa.

Mustan possun secretoa, escalivadaa ja manchego-kesäkurpitsaa

Espanjan lahja maailmalle, ibericosika, eli cerdo ibérico on tuttu näky keskisellä ja eteläisellä Iberian niemimaalla. Onnekkaimmat kärsäkkäät, cerdo ibérico de bellota, vaeltelevat vapaana tammimetsiköissä terhoja ja muuta löytämäänsä kasvillisuutta ahmien. Runsas liikunta ja terhopitoinen ruokavalio antavat lihalle aivan omanlaisensa rakenteen, kauniin tumman värin ja pähkinäisen maun. Mustakavioisen (tästä pata negra -nimitys) ibericoporsaan lihan voi huoletta jättää kansainväliseen tapaan mediumiksi (lue perustelumme).

Secreto on lihakauppiaan salainen leikkuu (ks. kuva alla), joka voi olla napattu ibericoporsaan lavan ja kyljen välistä syvemmältä ruhoa (cruceta), mutta myös esimerkiksi sian kaulasta (secreto de papada). Laatulihoja Suomeen tuovan Familian secreto on mitä ilmeisimmin kauniisti marmoroitunutta crucetaa.

Lihan kaveriksi valmistimme grillikasviksia. Catalonian, Valencian, Murcian ja Aragónin alueella suosittu escalivada on savuisiksi grillatuista kasviksista koottu simppeli lisuke, joka on saanut nimensä katalaanin verbistä escalivar, paahtaa hiilloksella. Perinteisessä versiossa käytetään paprikaa ja munakoisoa, mutta muitakin kasviksia näkee välillä käytettävän. Ohjeeseen vilkuilimme vinkkejä Mediterrasian-sivustolta.

Kesäkurpitsojen päälle raastettu Manchego-juusto on puolestaan peräisin, nimensä mukaisesti, La Manchan alueelta. Manchega-lampaiden maidosta tehty juusto on valmistettu perinteisesti esparto-heinäkoreissa, mistä johtuu juustokiekkojen pintaan painautunut tumma pleita-kuvio. Elintarviketeollisuudessa kuvion juuston pintaan tuottaa tänä päivänä kaiverrettu muotti.

¡Buen provecho!

Grillattu ibericoporsaan secreto
400 g Familian ibericoporsaan secretoa
oliiviöljyä
merisuolaa
mustapippuria

Hiero secreton pintaan suolaa ja mustapippuria. Anna lihan maustua vajaan puolen tunnin ajan huoneenlämmössä.

Ruskista secreto ensin molemmilta puolilta kuumassa grillissä. Tökkää lihan paksuimpaan kohtaan lihalämpömittari. Vähennä grillissä lämpöä reilusti, nosta liha vaikka yläritilälle ja grillaa epäsuorassa lämmössä, kunnes mittari näyttää 62 astetta. Nosta liha grillistä ja kääräise löyhästi folioon. Anna vetäytyä 10-15 minuuuttia ennen leikkaamista (huomioi secretoa leikatessa, miten päin lihassyyt kulkevat ja leikkaa liha poikkisyin).

Escalivada eli grillattu paprika-munakoiso-salaatti
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 munakoiso
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
1 pieni valkosipulinkynsi
0,5 tl merisuolaa
0,25 tl mustapippuria
pieni nippu silolehtipersiljaa

Kuumenna grilli. Leikkaa munakoisot pitkittäin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Halkaise paprikat, poista siemenet ja leikkaa paprikannpuolikkaat vielä puoliksi. Pyörittele kasvikset 1 rkl öljyssä. Grillaa munakoisoihin kaunis paistopinta. Aseta paprikat grillin kuoripuoli alaspäin ja grillaa niitä, kunnes kuoret ovat täysin mustuneita. Siirrä kuumat paprikat ilmatiiviiseen astiaan tai pussiin höyrystymään. Irrota munakoisoista kuori ja suikaloi koisot. Irrota myös paprikoista mustunut kuori ja suikaloi paprikat. Sekoita 2 rkl oliiviöljyä, viinietikka, hienonnettu valkosipuli, suola ja pippuri kastikkeeksi ja pyörittele suikaleet siinä. Riivi kasvisten päälle lopuksi persiljaa.

Kuvan lähde: www.vamonosdetapas.com

Manchego-juustolla kuorrutetut grillatut kesäkurpitsat
1 kesäkurpitsa
50 g manchego viejo -juustoa (12 kk kypsynyttä)
oliiviöljyä
merisuolaa
mustapippuria

Viipaloi kesäkurpitsa vajaan sentin paksuisiksi siivuiksi. Pyörittele viipaleet oliiviöljyssä ja rouhi niiden pinnoille suolaa ja mustapippuria. Grillaa viipaleita kuumassa grillissä niin, että e saavat kauniin paistopinnan. Raasta juusto ja ripottele kurpitsanviipaleille. Anna juuston vielä sulaa ja hieman ruskistua grillissä ennen tarjoilua.

Toteutettu yhteistyössä Familian kanssa.

Chimichurri-tomaatteja sekä grillattua maminhaa Frank Ostinin tapaan

Oletko jo tutustunut maminhaan? Se on etelä-amerikkalaisen leikkaustavan mukaan leikattu naudan kuvelihaksen ja paistin yhdistelmä. Samainen leikkuu on suosittu myös Yhdysvalloissa ja siellä sitä kutsutaan nimellä tri-tip. Suomeen kyseistä leikkuuta on nyt muutaman vuoden tuonut Familia.

Tri-tipistä muodostui Yhdysvalloissa bbq-klassikko vasta 1950-luvulla Kaliforniassa, sitä ennen kyseinen leikkuu päätyi  pihveiksi tai jauhelihaksi. Santa Marian kaupungissa, pari sataa kilometriä Los Angelesista luoteeseen, vanhan bbq-perinteen ja tri-tipin ympärille on kasvanut nopeasti kokonainen grillaustyyli, Santa Maria Style Barbecue. Sille ominaista on paikallisen tammipuun hiilten (quercus agrifolia, California live oak, coast live oak) ja valkosipulisen kuivamarinadin käyttäminen.

Koska punatammien sukuun kuuluvaa Kalifornian tammea (tai edes hiiligrilliä) ei juuri sattunut löytymään varastosta, päätimme kokeilla puritaanisen Santa Maria Style BBQ:n sijaan grillimestari Frank Ostinin astetta kokeilevampaa tri-tip-reseptiä. Ostini pyöritti maineikasta The Hitching Post -perhervintolaansa Santa Mariassa itse 1950-luvulta kuolemaansa asti 1977.

Ostinin reseptistä saimme erinomaisia oivalluksia niin rub-maustamisesta kuin valeluliemen käytöstäkin. Angus maminhasta tuli ohjeella täydellisen mehukas, juuri sopivasti maustettu ja hauskasti Kalifornia-henkinen. Lisää savun makua haimme lihaan savustetulla suolalla ja mustapippurilla.

Lihan kaveriksi teimme fuusio-henkeen etelä-amerikkalaisella chimichurri-kastikkeella marinoituja, uunissa puolikuiviksi hiljalleen paahdettuja tomaatteja. Kilo lihaa ja toinen tomaatteja hävisivät yhdeltä istumalta ihan vain kaksin nautiskeltuna! Pihalla rehottava punapinaatti toimi salaattipohjana ja ikkunalaudalla kasvavat herneenversot täydensivät viherpetiä.

Herneenversoja voi muuten näppärästi lähes ilmaiseksi kasvatella ympäri vuoden ihan tavallisista ruokaherneistä Kannattaa ehdottomasti kokeilla (ja antaa viattomille versoille anteeksi niiden 80-90-luvuilla tapahtunut ylikäyttö pikkukaupunkien lehtipihviravinteleissa).

Grillattu maminha Frank Ostinin tapaan
n. 1 kg Familian angus maminha

Santa Maria style rub:
1 tl vastajauhettua (savustettua) mustapippuria
1 tl vastajauhettua valkopippuria
3 rkl karkeaa savustettua merisuolaa
2 rkl valkosipulirouhetta
1 tl cayennepippuria
0,5 tl sipulijauhetta

valeluliemi:
0,5 dl punaviinietikkaa
0,5 dl oliiviöljyä
4 valkosipulinkynttä

Jauha pippurit morttelissa karkeaksi rouheeksi ja sekoita joukkoon muut ainekset. Hiero puolet kuivamausteseoksesta maminhan pintaan ja siirrä paisti jääkaappiin marinoitumaan vähintään muutamaksi tunniksi, mieluiten yön yli. Valmista myös valeluliemi etukäteen. Pilko valkosipulinkynnet muutamaan osaan ja sekoita ne öljyn ja viinietikan joukkoon maustumaan.

Ota maminha huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen grillausta. Kuumenna grilli miedolle lämmölle ja grillaa maminhaa ensin makurasva alaspäin 7 minuutin ajan. Käännä liha, sudi sen pinta valeluliemellä ja ripottele päälle rub-seosta. Grillaa taas seitsemän minuutin ajan ja toista valelu ja maustaminen. Jatka samaan tapaan, kunnes lihan sisälämpötila on 49 astetta. Tähän menee miedolla lämmöllä grillatessa puolisen tuntia. Kääri liha kevyesti folioon vetäytymään ennen leikkaamista. Maminha koostuu useammasta lihaksesta, joten ole tarkka leikkuusuunnan vaihtumisen kanssa.

Chimichurri-marinoidut paahdetut tomaatit
1 kg pieniä tomaatteja
0,5 dl oliiviöljyä
0,25 dl punaviinetikkaa
0,5 tl savupaprikajauhetta
1 tl mietoa chilijauhetta (esim. ancho)
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 dl tuoretta silolehtipersiljaa pieneksi hakattuna
1,5 tl merisuolaa

tarjoiluun:
vihersalaattia, esim. herneenversoja ja punapinaattia

Puolita tomaatit ja lado ne uunipellille leivinpaperi päälle. Sekoita loput ainekset kulhossa keskenään ja kaada seos sitten tomaattien päälle. Pyöräytä toaatteja käsin chimichurrissa ja kasaa tomaatit sitten leikkuupinta löspäin vierekkäin pellille ja nostele leivinpaperilta chimichurria niiden päälle.

Paahda tomaatteja hiljalleen 120-asteisessa kiertoilmauunissa noin 3 tunnin ajan tai kunnes ne ovat puolikuivattuja.

Toteutettu yhteistyössä Familian kanssa.

Saksanhirven kruunukyljyksiä, kısır-salaattia ja ruohosipulidippiä

Saksanhirvi on jalohirvien heimoon kuuluva sorkkaeläin (jota Suomen nisäkäsnimistötoimikunta suosittaa kutsuttavan vakiintuneen nimensä sijaan isokauriiksi). Laji elelee luonnonvaraisena ympäri Eurooppaa aina Turkista Ruotsin eteläosiin asti. Lisäksi sitä on istutettu sinne tänne ympäri maailman. Punahirviksikin nimitettyjä saksanhirviä istutettiin Suomeenkin jo 1400-1500-luvuilla, mistä muistuttaa Ahvenanmaan vaakunassa edelleen komeileva sarvipää. Näillä leveysasteilla on kuitenkin liikaa lunta talvella, että laji olisi menestynyt.

Valmistimme Familian Uudesta-Seelannista maahantuomista muhkeista saksanhirven kareista kruunukyljyksiä, jotka saivat makunsa itäisen Välimeren huumaavantuoksuisista mausteista. Rub eli kuivista aineksista koostuva lihan pintaan hierottava mausteseos on vaivaton tapa marinoida liha. Yön yli levätessään liha ehtii marinoitua juuri sopivasti.

Mausteisen kruunukyljysten kera tarjosimme keltaisista tomaateista valmistettua maukasta turkkilaista kısır-salaattia ja raikasta ruohosipulidippiä. Alkukesä on muuten ollut ruohosipulin kasvun kannalta hyvinkin otollinen, joten omavaraisuus on sillä rintamalla tältä satokaudelta taattu.

Saksanhirven kruunukyljykset itäisen Välimeren tapaan
n. 1,2 kg Familian saksanhirven kareita leikattuna kruunukyljyksiksi

rub eli kuivamarinadi:
0,5 rkl jeeraa
0,5 rkl savupaprikaa
0,5 rkl persiljaa
1 tl hienoa merisuolaa
0,5 tl ceyloninkanelia
0,25 tl mustapippuria
0,25 tl inkivääriä

Puhdista kareista kalvot terävällä veitsellä. Leikkaa kareet kruunukyljyksiksi. Sekoita rubin aineet keskenään ja hiero kruunukyljykset kauttaaltaan kuivamarinadilla. Anna lihojen marinoitua yön yli jääkaapissa.

Ota kruunukyljykset lämpenemään huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen grillausta. Tökkää yhden kyljyksen paksuimpaan kohtaan lihalämpömittari. Kuumenna grilli ja paista lihoja suoralla lämmöllä, kunnes lihan sisälämpötila on noussut 50 asteeseen. Kääräise lihat kevyesti folioon ja anna niiden vetäytyä kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua.

Kısır eli turkkilainen bulgursalaatti
4 dl bulguria
3 rkl tomaattipyreetä
1,5 rkl chilitahnaa
3 keltasipulia
6 luumutomaattia (käytimme keltaisia)
1 kurkku
5 kevätsipulia (käytimme uuden sadon punasipuleita)
1 silolehtipersiljaruukku
1 mintturuukku
n. 1,5 sitruunan mehu

Kypsennä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan suolavedessä. Kuutioi keltasipuli hienoksi ja kuullota palat öljyssä pehmeiksi. Sekoita kuumien jyvien joukkoon sipulit, tomaattipyree ja chilitahna. Anna seoksen jäähtyä.

Pilko tomaatit ja kurkku pieniksi kuutioiksi, viipaloi kevätsipulit ja silppua persilja.

Sekoita kaikki ainekset bulgurjyvien joukkoon ja mausta salaatti lopuksi vastapuristetulla sitruunamehulla.

Ruohosipuli-jogurttikastike
400 g turkkilaista jogurttia
0,75 dl ruohosipulisilppua
1 luomusitruuna
mustapippuria

Sekoita jogurtin joukkoon silputtu ruohosipuli. Raasta mukaan sitruunan keltainen kuoriosa. Purista joukkoon myös puolikkaan sitruunan mehu. Mausta dippi lopuksi mustapippurilla ja anna sen makujen tasaantua jääkaapissa hetken ennen tarjoilua.

Toteutettu yhteistyössä Familian kanssa.