Jambalaya on jostain syystä jäänyt meidän keittiössä täysin paitsioon, mutta tilanne korjaantui tämän myötä lopullisesti. Jambalayaan tarkemmin tutustuessa selvisi myös se, näitä herkkuja onkin kahta eri versiota kreolilaista (ns. punaista) ja cajunilaista (ns. ruskeaa). Cajun-jambalaya on hieman yksinkertaisempi raaka-aineiltaan ja myös kuivempi kuin tomaattinen, valuvampi ja jopa keittomainen kreolilainen jambalaya.
Tällä kertaa päätimme tarttua cajun-jambalayaa sarvista ja lopputulos oli niin maukas, että tähän reseptiin tulee varmasti palattua myöhemminkin, kunhan ensin testaamme myös tuon kreolilaisen version.
Reseptiin napattiin pohja The Guardianista.
Cajun jambalaya
1 tl kokonaisia valkopippureita
1 tl kokonaisia mustapippureita
1 tl paprikajauhetta
1 tl cayennepippuria
1 tl kuivattua timjamia
2 laakerinlehteä
0,5 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
4 kpl toulousen makkaraa (tai chorizoa tai andouillea)
200 g nokikinkkua
1 keltasipuli
1 vihreä paprika
1 sellerinvarsi
4 kevätsipulinvartta
3 valkosipulinkynttä
8 dl kanalientä
1 tl tabascoa tai muuta tulista kastiketta
300 g pitkäjyväistä riisiä
300 g tiikeriravun pyrstöjä
Paahda kuivalla kuumalla pannulla pippureita, paprikajauhetta ja cayennea kunnes aromit alkavat tuoksia voimakkaasti. Kippaa mausteet morttariin ja jauha hienoksi. Sekoita mausteseokseen timjami, laakerinlehdet ja suola. Siirrä mausteseos syrjään.
Ota esiin iso kasari ja kaada sinne öljy, kuumenna keskilämmölle. Paistele makkaroita öljyssä, kunnes rasva alkaa erottua makkaroista. Nosta paperin päälle lautaselle valumaan ja odottamaan.
Lisää pannuun pilkottut sipulit ja paprika sekä kevätsipulin valkoiset osat. Kuullottele kunnes sipulit ovat läpikuultavia. Sekoita tässä vaiheessa joukkoon mausteseos ja kuullottele vielä muutama minuutti. Kaada joukkoon kanaliemi ja tabasco.
Vähennä lämpöä ja sekoita liemen joukkoon riisit, hauduta miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Käännä (kyllä, älä sekoita vaan käännä) riisit kerran ympäri, laita kasariin kansi ja höyrytä miedolla lämmöllä varovaisesti ruokaa vielä 15 minuuttia. Lisää joukkoon ravut ja savukinkku. Pilko makkarat ja lisää nekin joukkoon. Käännä riisiä taas kerran, laita kansi päälle takaisin ja anna hautua varovaisesti jälleen 10 minuuttia.
Lisää loputksi kevätsipulin vihreät osat ripotellen jambalayan päälle ja nauti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti