15. syyskuuta 2017

Kefiiripohjaiset vadelmamuffinit

Hei, meitä on täällä nyt parin viikon verran ollut neljä! Pikkukokista tuli siis pitkän synnytyksen odotuksen jälkeen ylpeä isoveli. Uusi tulokas näyttää olevan yhtä lailla kiinnostunut syömisestä kuin muukin perhe, vaikka ruokavalio onkin toistaiseksi kovin yksipuolinen :)

Tästä voikin rakennella heikon aasinsillan maidon kautta maitokefiiriin ja kefiirimuffineihin. Kefiirinsiemenellä hapatettu maito tekee taikinasta ihanan mehevän. Ja koska kefiiriä valmistuu tasaiseen tahtiin, sitä on ihan kerta kaikkiaan pakotettu myös leipomaan kaikenlaista. Nämä vadelmamuffinit valmistuivat viime viikolla ja nyt uunissa on paistumassa kefiiritaikinaan tehty luumupiirakka. Ei hassumpi rutiini!

Kefiiripohjaiset vadelmamuffinit (20 kpl)
120 g voita
4,5 dl erikoisvehnäjauhoja
2,25 dl valkoista sokeria
1 rkl leivinjauhetta
3 dl maitokefiiriä
400 g vadelmia

Kuutioi voi ja anna lämmetä huoneenlämpöiseksi. Sekoita jauhojen joukkoon sokeri ja leivinjauhe. Nypi voikuutiot jauhoseokseen. Lisää lopuksi kefiiri ja sekoita tasaiseksi.

Kaada taikinaa muffinivuokien puoliväliin asti, asettele vuokiin muutama vadelma ja kaada loput taikinasta niiden päälle. Asettele vielä muffinien pinnalle vadelmia.

Paista muffineita 175-asteisessa kiertoilmauunissa 20 minuutin ajan.

4 kommenttia:

  1. Paljon onnea uuden perheenjäsenen johdosta:) Ja muffinit ovat herkullisen näköisiä:)

    VastaaPoista
  2. Paljon Onnea :) Ihanat muffinit, vadelma sopii leivontaan just täydellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaura! Vadelma on ehdottomasti omiakin suosikkeja :)

      Poista