26. huhtikuuta 2018

Punainen hernerisotto

Tämä jo pääsiäisenä tehty kaunis risotto ei päässyt oikeuksiinsa nopeassa valokuvassa. Punaviinin värjäämä riisi ja vihreät kasvikset sopivat kuitenkin niin visuaalisesti kuin maullisestikin yhteen, joten naputtelin reseptin ylös myöhempää käyttöä varten.

Herne-punaviinirisotto
n. 1 l kasvislientä
150 g varsiparsakaaleja (brokkoliini) ja -kukkakaaleja
1 punasipuli
2 rkl oliiviöljyä
300 g carnaroli-risottoriisiä
2,5 dl punaviiniä
200 g pakasteherneitä
1 dl vastaraastettua parmesanjuustoa
mustapippuria
herneenversoja

Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi kattilassa. Kypsennä varsiparsakaaleja ja -kukkakaaleja kasvisliemessä parin minuutin ajan ja nosta ne syrjään odottamaan.

Hienonna sipuli ja kuullota kuutioita isossa kasarissa miedolla lämmöllä öljyssä kymmenisen minuuttia. Lisää joukkoon risottoriisi. Kuullota seosta varovasti, kunnes riisinjyvät muuttuvat läpinäkyviksi ja tuoksuvat kevyesti paahteisilta.

Mittaa riisien sekaan viini ja anna sen imeytyä jyviin. Lisää joukkoon kasvislientä vähitellen kauhallinen kerrallaan, samalla risottoa hiljalleen hämmennellen. Kun neste on lähes imeytynyt riisiin, lisää seuraava kauhallinen lientä. Jatka näin reilun vartin verran, kunnes riisi on pehmentynyt al denteksi ja risoton rakenne on kermainen. Lisää joukkoon herneet. Valmis risotto saa olla melko löysää, risotto jäykistyy tekeytyessään yllättävän paljon.

Ota kasari liedeltä, raasta juusto ja sekoita risoton joukkoon ja mausta risotto mustapippurilla. Anna risoton tekeytyä viitisen minuuttia kannen alla. Notkista risotto tarvittaessa ennen tarjoilua kasvisliemellä ja mausta tarvittaessa vielä suolalla.

Kauho risottoa lautasille ja asettele päälle kaalinvarsia ja herneenversoja. Raasta lopuksi annosten pinnalle parmesanjuustoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti