29. helmikuuta 2016

Okonomiyaki

Okonomiyaki on japanilainen munakas-lettu-pyttipannu-pizza, jonka nimi olisi suoraan japanista käännettynä "se, mistä pidät paistettuna". Ja mehän pidimme! Kuvassa on Pikkukokin annos, joka hävisi lautaselta suurensuuren maiskutuksen saattelemana (huhtikuussa kaksi vuotta täyttävä nautiskelija ilmoittaakin lempiruoakseen tällä hetkellä sushin ja ravut).

Japanissa on alueellisia okonomiyaki-koulukuntaeroja niin valmistustavan kuin koostumuksenkin suhteen. En enää muista, minkä kaupungin okonomiyaki-itsepalveluravintolassa (okonomiyaki-ya) olen kyseistä ruokalajia vuosia sitten maistanut, mutta vahva veikkaukseni on Hiroshima, koska vain siellä suunnalla annokseen on tapana lisätä myös yakisoba-nuudeleita.

Tämä erinomainen resepti puolestaan on pientä tuunausta lukuunottamatta Kauppalehti Option ruokatoimittaja Mikko Takalan käsialaa. Jätimme annosten päältä pois majoneesin ja tonnikalalastut, mikä ei makunautintoa haitannut, mutta annosten ulkonäkö toki oli sitten aika riisuttu...

Okonomiyaki (n. 6 lettua)
letut:
5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
1 tl merisuolaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl valkoista sokeria
2,5 dl dashi-lientä
500 g valkokaalia
4 kananmunaa
150 g jättikatkaravunpyrstöjä
seesamiöljyä pasitamiseen

Sekoita suola, leivinjauhe ja sokeri vehnäjauhojen joukkoon. Sekoita joukkoon dashi-liemi. Raasta kaali karkeaksi raasteeksi ja vaivaa raaste taikinan joukkoon. Lisää mukaan kananmunat ja sekoita varovasti.

Kuumenna tilkka seesamiöljyä paistinpannulla ja lusikoi taikinaa noin 15 sentin kokoiseksi, parin-kolmen sentin paksuiseksi levyksi. Asettele muutama ravunpyrstö taikinan päälle. Paista 4 minuuttia keskilämmöllä, käännä lettu ja paista 5 minuutin ajan. Käännä lettu vielä kerran ja paista 2 minuutin ajan. Paista loput letut samalla tavalla.

okonomiyaki-kastike:
3 cm inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
1,5 dl ketsuppia
1 dl worchestershire-kastiketta
1 dl sakea
1 dl miriniä
2 rkl valkoista sokeria

Raasta inkivääri ja hienonna valkosipulinkynnet. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja keitä kastiketta miedolla lämmöllä kasaan niin, että seosta on vajaa puolet jäljellä ja se sakenee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti