4. joulukuuta 2016

Smetanalohta ja pinaattimuusia

Venäläisen keittiön tuhdit maut sopivat alkutalven hyisiin iltoihin. Lohi kuorrutetaan smetanalla ja tarjoillaan suolakurkkujen ja etikkapunajuurien kera, kaverina pinaatilla ja sinapilla maustettua samettisen pehmeää perunamuusia. Lohturuokaa parhaimmillaan!

Idea ihanaan ateriaan napattiin Maistuis varmaan sullekin -blogista.

Прия́тного аппети́та!

Smetanalohi
700 g merilohta
120 g smetanaa
1 tilliruukku
0,5 sitruunan mehu
2 rkl hunajaa
mustapippuria
merisuolaa

tarjoiluun:
2 venäläistä suolakurkkua
3 etikkapunajuurta

Hiero lohen pintaan merisuolaa ja aseta filee nahkapuoli alaspäin uunivuokaan. Sekoita smetanan joukkoon silputtu tilli ja purista sekaan sitruunamehu. Sekoita joukkoon myös hunaja ja mausta seos lopuksi suolalla ja ustapippurilla. Levitä seos lohen pinnalle ja paista lohta 175-asteisessa kiertoilmauunissa, kunnes sen sisälämpötila on 42 astetta.

Kuutioi kurkut. Ota lohi uunista ja levitä smetanakuorrutteen päälle reilusti kurkkukuutioita. Tarjoile perunamuusin ja punajuurilohkojen kera.

Sinappi-pinaatti-perunamuusi
6 isoa, jauhoista perunaa
2 rkl voita
2 dl maitoa
1 rkl dijonsinappia
80 g babypinaattia
merisuolaa

Keitä kuoritut perunat suolalla maustetussa vedessä. Kuumenna voi ja maito toisessa kattilassa. Kaada keitinvesi pois ja lisää maito-voi-seos ja sinappi perunoiden joukkoon. Sekoita muusi tasaiseksi esim. sähkövatkaimella. Leikkaa babypinaateista hakkelusta ja sekoita muusin joukkoon. Tarkista lopuksi suolan määrä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti