Ravintola Meche ja puolikas porsaan pää

Minulta tarkoin varjeltu lauantai-illan ravintola- ja menuyllätys säilyi onnistuneesti aina Ravintola Mechen ovelle asti. Tiesin illan ohjelmasta vain, että olemme menossa syömään jotakin, mikä on tarvinnut tilata kolmea vuorokautta ennakkoon. Pongasin Mechen ulko-oveen kiinnitetystä menusta illan ruokalajin ja myönnettäköön, että pienoisessa naurunsekaisessa shokissa kävelin tarjoilijan johdattamana ravintolan takaosan tunnelmallisen nurkkapöytään.

Hämmennys vaihtui nopeasti innostukseksi, kun arvailimme uunituoreen, hapanjuureen leivotun vaalean leivän
ja kuohuviinin/oluen äärellä, missä muodossa porsaan pää pöytään kannettaisiin. Joululomalla kävimme Tallinnassa porsasruokiin erikoistuneessa Kuldse Notsu Kõrts -ravintolassa (maukasta ja reilua ruokaa keinotekoisesta turistisisustuksesta huolimatta), ja söimme siellä alkupalaksi erittäin positiivisesti yllättyneinä friteerattuja siankorvasiipaleita, minkä perusteella odotukset olivat nytkin korkealla.

Tarjoilija suositteli onneksi jättämään alkupalat väliin, sillä pelkästään keittiöstä aluksi pöytään tuodut kolme saavillista lisukkeita (valkokaali-saksanpähkinäsalaatti, chili-punakaalisalaatti ja vihersalaatti + kokojyvä-dijonsinappia ja jogurttikastiketta) olisivat riittäneet aiheuttamaan ähkyn. Lopulta keittiöstä saapui tarjottimella myös odotettu puolikas porsaan pää, joka ensisilmäyksellä vaikutti hämmentävän pieneltä. Paria lautasellista myöhemmin meille selvisi, kuinka väärässä ensivaikutelmat voivatkaan olla! Porsasta olisi riittänyt kevyesti kolmellekin syöjälle, mutta urhoollisesti taistelimme kuitenkin annoksen kaksin loppuun asti. Aloitimme eniten mielenkiintoa herättäneestä osasta eli tietysti kärsästä, ja jatkoimme siitä leuan ja otsan kautta poskipaloihin. 16 tuntia uunissa viettäneen, lopuksi kovalla lämmöllä paahdetun porsaanpään osat olivat toinen toistaan mureampia, maukkaampia, eivätkä lainkaan kuivia (oma porsaanposkiviritelmämme menetti kummasti hohtonsa tämän simppelin ja mehukkaan herkun rinnalla). Kaiken kruunasi kielen mennessään vievä, mahtavan rapsakaksi paahdettu nahka. Juomavalinnoissa vedin meistä pidemmän korren, sillä hedelmäisen kuiva ja kepeä Riesling toimi mainiosti tuhdin annoksen kaverina, kun taas kuulemma sinänsä maukkaan maltainen Arctic Cirle -olut oli tälle annokselle hieman liian ruokaisa ratkaisu.

Totaalisesta ähkystä huolimatta tilasimme puoliksi loppuun vielä valkosuklaata ja limeä -nimisen jälkiruuan ja makeaa Rieslingiä sen kyytipojaksi. Valkosuklaajäätelö oli ihanan täyteläistä, ja kirpsakka lime tuki mainiosti annoksen makuja. Jopa jälkiruokia harvoin hehkuttava seurani oli myyty. Kaikin puolin siis onnistunut ilta; ystävällistä palvelua ja erinomaista uniikkia ruokaa mukavassa ravintolassa. Ja tietysti parhaassa seurassa - kiitos huipusta yllätysillallisesta!