13. heinäkuuta 2014

Keskikesän hampurilaiset, coleslaw ja marinoidut punasipulit

Juhannusaaton maukas hampparilounaamme sai inspiraationsa uudesta Soppa365-lehdestä (1/2014), jonka saimme mukaamme Taste of Helsingistä. Tuunasimme reseptejä hieman mökkikeittiön olosuhteiden mukaisiksi.

Kesäinen coleslaw
1 pieni varhaiskaali
5 kesäporkkanaa
0,5 dl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 rkl juoksevaa hunajaa
3 rkl sitruunan mehua
0,5 tl suolaa
mustapippuria

Viipaloi kaali ohuiksi suikaleiksi (onnistui nopeasti juustohöylällä) ja kuutioi porkkana pieniksi kuutioiksi. Hienona valkosipulinkynsi ja sekoita se öljyn joukkoon hunajan, sitruunamehun, suolan ja pippurin kera. Yhdistä kaikki ainekset ja anna kaalisalaatin maustua viileässä parin tunnin ajan ennen tarjoilua.

Marinoidut uuden sadon punasipulit
10 punaista uutta sipulia
1 dl valkoviinietikkaa
1 rkl valkoista sokeria
0,5 tl merisuolaa

Viipaloi punasipulit ja lisää kaikki ainekset kattilaan. Kiehauta seos nopeasti, nosta liedeltä ja anna maustua ja viilentyä puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Hampurilaispihvit nuotiolla
260 g raakamakkaraa (esim. Tammisen grilliwursti)
400 g naudan jauhelihaa
vuorisuolaa
mustapippuria

Purista makkaramassa ulos kuorista ja sekoita joukkoon jauheliha. Rouhaise joukkoon hieman suolaa ja mustapippuria. Muotoile taikinasta neljä isoa pihviä ja grillaa kypsäksi nuotion hiilillä.

Keskikesän avohampurilaiset
2 ison vaalean jyväleivän siivua
oliiviöljyä
salaatinlehtiä
tomaattia siivutettuna
savujuustoa
4 hampurilaispihviä
4 rkl marinoituja pnasipuleita

Voitele leivänsiivut kummaltakin puolelta oliiviöljyllä ja paista rapeiksi nuotion hiilillä. Kokoa hampurilaiset avonaisiksi leiviksi siivujen päälle ja tarjoile coleslaw'n kanssa.

2 kommenttia:

  1. Loistojuttu tuo raakamakkaran lisääminen pihvitaikinaan - sitä pitää kyllä kokeilla heti, kun hampurilaishammasta alkaa kolottamaan! Ja sipulia, paljon sipulia minun hamppariin, nam!

    VastaaPoista
  2. Näyttää kyllä hyvältä :)

    VastaaPoista