5. elokuuta 2014

Chermoula-munakoisot

Ennen kammoksumani, nykyään rakastamani munakoisot valmistuivat tällä kertaa Pohjois-Afrikan henkeen. Korianterifarmi-blogissa oli valmistettu tätä mukavan mausteista ruokalajia Jerusalem: A Cookbook -opuksesta löytyneellä reseptillä. Tämän perusteella taisi tulla meillekin asiaa kirjakaupoille...

Chermoula-munakoisot
2 munakoisoa
2 valkosipulinkynttä
2 rkl jeeraa
2 rkl jauhettuja korianterinsiemeniä
1 tl cayennepippuria (korvasimme tulisella paprikajauheella)
1 tl paprikajauhetta
2 rkl säilöttyä sitruunaa silputtuna (korvasimme 1 rkl:lla raastettua sitruunan kuorta ja tilkalla sitruunamehua)
1 dl oliiviöljyä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Leikkaa munakoisot pitkittäin halki ja viillä niihin syvät ristikot niin, että kuori pysyy kuitenkin ehjänä.

Hienonna valkosipuli ja sekoita loput aineet keskenään tahnaksi. Levitä chermoulatahna munakoisojen leikkuupintoihin ja paista uunissa noin 50 minuutin ajan, kunnes koisot ovat pehmeitä ja saaneet kauniin värin.

Bulgur-päällinen
1 dl rusinoita (tai korintteja)
3 rkl vettä
kourallinen tuoretta korianteria
kourallinen tuoretta minttua
2 cm nippu ruohosipulia (tai 3 kevätsipulin vartta)
1 dl vihreitä kivettömiä oliiveja (korvasimme kalamata-oliiveilla)
1 dl kuorittuja manteleita
2 rkl sitruunamehua
2,5 dl bulguria
2 dl vettä
3 rkl oliiviöljyä
blu di persia -suolaa
2 dl maustamatonta jogurttia

Laita rusinat likoamaan 10 minuutiksi 3 rkl lämmintä vettä, kaada sitten vesi pois.

Silppua yrtit ja ruohosipuli ja halkaise oliivit. Paahda manteleita kuivalla, kuumalla pannulla, kunnes ne saavat kauniin ruskean värin ja riko ne sitten karkeasti esim. morttelissa. Purista sitruunasta mehu.

Kiehauta 2 dl vettä ja kaada kulhoon bulgurjyvien joukkoon. Mausta valmis bulgur oliiviöljyllä, suolalla ja sitruunamehulla ja sekoita joukkoon rusinat, yrtit, oliivit ja mantelit.

Asettele munakoisot lautasille, kasaa päälle bulguria ja sitten pari reilua lusikallista jogurttia. Koristele oliiviöljyllä ja korianterinlehdillä.

2 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä! Ottolenghin reseptit ovat kyllä pettämättömiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä kun ehtisi ja muistaisi käydä siellä kirjakaupassa.. :)

      Poista