Elämäni parasta crème brûléeta olen syönyt Madeiralla, Armazem do Sal -ravintolassa. Siellä oli tarjolla appelsiiniversio, joka oli niin hyvää, että melkein tuli itku silmään isollekin miehelle.
Tuohon suoritukseen on omassa keittiössä vielä hieman matkaa. Mutta ehkä joskus.
Tuosta muutaman vuoden takaisesta reissusta on kuvajuttu täällä. Madeiraa voi suositella kyllä kaikille lämpimästi ja täytyy sitä itsekin tänä kesänä suunnata sinne uudelleen. Oli se vaan niin loistava paikka. Hyvää ruokaa, juomaa ja tekemistä sekä näkemistä riittää edelleen. Meilläkin jäi viime kerralla puoli saarta näkemättä, joten olkoon sekin (teko)syynä uusintareissulle.
Crème brûlée
4 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
1 dl valkoista sokeria
1 ceyloninvaniljatanko
1 luomusitruunan kuori
6 keltuaista
Kuumenna uuni 150 asteeseen, tasalämmöllä. Ota kattila ja lorauta sinne kerma sekä maito. Sekoita joukkoon sokeri. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet kattilaan. Lisää myös itse tanko joukkoon. Kuori sitruuna varoen valkoista osaa ja heitä kuoret keitokseen. Kiehauta seos varovasti ja nosta pois liedeltä.
Erottele kananmunista keltuaiset (ja tee valkuaisista vaikka marenkia) ja vatkaa rakenne rikki. Siivilöi kermamaito ohuena nauhana keltuaisten joukkoon, koko ajan sekoittaen.
Jaa seos pieniin annosvuokiin ja nosta ne esim. isoon korkeareunaiseen uunivuokaan. Lorauta isoon uunivuokaan kuumaa vettä niin, että sitä on annosvuokien puoliväliin asti.
Tyrkkää koko homma uuniin ja kypsennä alatasolla noin 60 minuuttia tai kunnes vanukas on hyytynyt riittävästi. Varo paistamasta myöskään liikaa.
Nosta annosvuoat uunista ja jäähdytä ne hyvin ennen tarjoilua. Ripottele lopulta jäähtyneiden annosten päälle reipas sokerikerros. Ota esiin toho ja polta sokeri lasiksi, mutta varo polttamasta. Tarjoile ja nautiskele.
Nosta annosvuoat uunista ja jäähdytä ne hyvin ennen tarjoilua. Ripottele lopulta jäähtyneiden annosten päälle reipas sokerikerros. Ota esiin toho ja polta sokeri lasiksi, mutta varo polttamasta. Tarjoile ja nautiskele.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti