14. toukokuuta 2013

Mantelinen mansikkapiirakka

Olin jo pidempään miettinyt marjapiirakan ja mantelimassan yhdistämistä, ja tänä lauantaina ajattelin kokeilla pyöräyttää mantelimassasta sekä pakasteessa lymyilevistä mansikoista pehmoisen piirakan. Päästä kehitellyn reseptin mukainen luomus onnistui yllättävän hyvin ja melkein puolet piirakasta ehti hävitä parempiin suihin jo piirakkapalasia leikatessamme ja kuvatessamme. Jääkaapissa yön yli vetäytyneet piirakkapalat maistuivat kuitenkin vielä paljon paremmalle, joten klisee piti tälläkin kertaa paikkansa ja hyvää olisi kannattanut malttaa odottaa.

Mantelinen mansikkapiirakka
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
2 dl (vispi)kermaa
100 g voita
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
250 g mansikoita
150 g mantelimassaa

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa keskenään. Lisää muna-sokerivaahtoon kerma ja sulatettu hieman jäähtynyt voi, sekä lopuksi kuivat aineet. Kaada taikina puolen uunipellillisen laajuiseen vuokaan. Asettele päälle mansikat. Siivuta mantelimassa ja sijoittele mansikoiden päälle ja väliin. Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa 25 minuutin ajan. Anna piirakan vetäytyä jääkaapissa mieluiten yön yli ennen tarjoilua.

3 kommenttia:

  1. Mantelimassa on yllättävän hyvää piiraissa! Toimii myös omenan kanssa :)

    VastaaPoista
  2. Kääpiölinnassa olisi tarjolla askaresta blogihaasteen muodossa. Saa tarttua haasteeseen, jos siltä tuntuu, mutta ymmärrän jos ei innosta :)

    Löytyy osoitteesta http://kaapiolinna.blogspot.fi/2013/05/aitoo-asiaa-11-kysymysta-ja.html

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta! :) Täytyypä ehdottomasti kokeilla mantelimassan yhdistämistä myös omenaan, ja raparperipiiraassakin vois toimia. Kun nyt töiltä ehtisi tuonne keittiöön, aivan liian kiirettä pidellyt :)

    VastaaPoista