Ceylonin vaniljajäätelöstä jäi yli iso kasa valkuaisia, joten sain hyvän tekosyyn leipoa myös jättikokoisen pavlovan. Täytteet piti keksiä jääkaapin ja pakastimen antimista, mutta onneksi meidän hamsteriperheessä kaappien perukoilta löytyy aina yhtä sun toista.
Ex tempore -kakusta tuli aivan taivaallista, ja ahmimme sen viimeistä marenkihippua myöten parissa päivässä. Miksi, oi miksi kakut eivät koskaan onnistu yhtä hyvin silloin, kun on tulossa vieraita?
Resepti on muunnelma myöskin varsin ihanasta sydäntalven pavlovasta.
Punaherukkapavlova
marenkipohja:
8 kananmunan valkuaista
300 g tomusokeria
4 tl maissitärkkelystä
2 tl valkoviinietikkaa
täyte:
1 iso kypsä banaani
2 digestive-keksiä
2 dl vispikermaa
250 g paksua maustamatonta jogurttia
loraus punaherukkamehutiivistettä
2 rkl valkoista sokeria
koristeluun:
punaherukoita
kinuskikastiketta
kookoshiutaleita
Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon vähitellen kaksi kolmasosaa tomusokerista ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää. Sekoita lopun tomusokerin joukkoon maissitärkkelys. Vatkaa valkuaisvaahdon joukkoon viinietikka ja vatkaa sitten joukkoon vähitellen sokeri-maissitärkkelysseos.
Piirrä leivinaperille käyttämäsi tajoiluastian kokoinen ympyrä. Käännä leivinpaperi ympäri ja muotoile marenkivaahdosta ympyrän sisään lusikalla noin puolentoista sentin paksuinen, vähän ympyrää pienempi pohjalevy. Muotoile lopusta vaahdosta pohjalle korkeat reunat kahta lusikkaa apuna käyttäen (pursottimella onnistuu toki myös).
Lämmitä kiertoilmauuni 100 asteeseen ja paista marenkipohjaa uunissa 1 tunnin ja 30 minuutin ajan niin, että marengin kuori on kovettunut, mutta sisältä marenki on edelleen pehmeää ja sitkasta. Jäähdytä marenki ja siirrä se sitten tarjoiluvadille.
Viipaloi banaani ja levitä siivut marenkipohjalle. Murustele päälle digestivekeksit.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon jogurtti, mehutiiviste ja sokeri. Levitä täyte sitten kakkupohjalle. Koristele kakku punaherukoilla, kinuskikastikkeella ja kookoshiutaleilla. Tarjoile heti.
Kuulostaa tosi herkulta:) Oliskohan aika jo tehdä marenkia:olen sellaista tehnyt ikuisuus sitten ,ennen blogiaikaa.
VastaaPoistaOho no sitten ilman muuta! Tällä ohjeella näyttää pavlova ainakin onnistuvan pomminvarmasti :)
Poista