12. kesäkuuta 2016

Makkara-lehtikaalikeitto

Tämän kesäisen raikkaan keiton ohje löytyi Glorian ruoka & viini -lehden numerosta 4/2016. Teimme pari pientä muutosta reseptiin ja hyvää tuli.

Keitossa voi käyttää melkeinpä mitä tahansa raakamakkaraa, meillä taisi olla tällä kertaa jokin italialaistyyppinen, kevyen mausteinen ja yrttinen makkara. Tästä tuli kertaheitolla yksi suosikkikeittojamme, koko satsi upposi viimeistä lusikallista myöden kertaistumalta.

Makkara-lehtikaalikeitto
300 g raakamakkaroita
1 rkl oliiviöljyä
1 keltasipuli
1,5 l kanalientä
1 dl punaisia linssejä
1 dl pastaa
150 g lehtikaalia
2 rkl sitruunamehua
reilu rouhaisu mustapippuria
0,5 tl suolaa
0,5 dl ruohosipulia silputtuna

Leikkaa makkarat suupaloiksi ja ruskista ne oliiviöljyssä kattilassa. Kuutioi sipuli, laske kattilan lämpöä ja lisää sipulit joukkoon kuullottumaan noin 5 minuutiksi. Kaada joukkoon kanaliemi.

Huuhtele linssit ja lisää pastan kanssa keittoon. Keittele noin 10 minuuttia tai kunnes linssit ja pasta ovat kypsiä.

Huuhtele lehtikaalit, irrota paksut lehtiruodit. Leikkaa lehtikaalit pienemmäksi, lisää keittoon ja ota samalla kattila liedeltä. Mausta sitruunamehulla, mustapippurilla, suolalla ja ruohosipulisilpulla.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa superherkulliselta, kiitos ohjeesta! Tässä on kaikkea mistä pidän: linssejä ja makkaraa. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Keitto on kesäisen raikas, mutta samalla niin ruokaisa, että nälkä lähtee vaativammaltakin syöpöttelijältä :)

      Poista