6. helmikuuta 2014

Maa-artisokkakeitto ja pari sanaa oliiviöljyistä


Pakkaspäiviin kuuluvat ehdottomasti höyryävän kuumat, mauntäyteiset keitot. Mieli teki kermaista sosekeittoa, ja pääraaka-aineeksi valikoitui tällä kertaa maa-artisokka.

Sekä Suolaa ja hunajaa -blogissa että Koemaistaja-blogissa oli aiemmin kehuttu Mondo Ruoka & Viini 1/2011 -lehdestä löytynyttä Antto Melasniemen vain viidestä ainesosasta koostuvaa maa-artisokkakeittoa. Originaalireseptiä ei tähän hätään löytynyt ja blogeissa oli raaka-ainesuhteiden määrät melko lailla erilaiset, joten sovelsimme ja teimme oman soppamme jostain niiden keskiväliltä.

Antto Melasniemen maa-artisokkakeitto
500 g maa-artisokkia (350 g kuorittuna)
4 dl ruokakermaa
4 dl kevytmaitoa
merisuolaa
jauhettua valkopippuria

Kuori maa-artisokat ja lisää pinnoitettuun kattilaan kerman ja maidon kera. Rouhaise joukkoon maltillinen määrä suolaa ja valkopippuria. Keittele artisokat miedolla lämmöllä kypsiksi, soseuta keitto ja tarkasta suolan ja pippurin määrä.

Tarjoile tuoreen ciabattan, laadukkaan condimenton ja erinomaisen oliiviöljyn kera.

Potamia - laatuoliiviöljyä Kreikasta
Olemme kokkailleet pääasiassa ruokakaupoista laajasti löytyvillä, Ponsin eri oliivilajikkeista tehdyillä öljyillä ja huomanneet, että eri oliiviöljyjen mauissa on todellakin eroja. Siksi uskaltauduimme ostamaan Stockmannilta kalliimman kategorian Kreikassa, Messinian alueella sijaitsevan, vain 5 hehtaarin kokoisen Potamian perhetilan Koronaiki-lajikkeen vuoden 2012 marraskuun sadosta puristettua "ultra" virgin luomuoliiviöljyä.

Käsinpoimitut oliivit kylmäpuristetaan alle 20 asteessa 4 tunnin sisällä poimimisesta eikä öljyä filtteröidä, minkä vuoksi Potamia-öljyssä vapaiden eli hapettuneiden rasvahappojen määrä on vain 0,23 %, (extra virgin -luokituksen kynnysraja on 0,8 %) ja se säilyttää erinomaisesti arominsa ja ravintoarvonsa.

Mustasisuksisesta pahvilaatikosta paljastui kirkas lasipullo, jonka sisällä on uskomattoman syvänvihreää öljyä. Maultaan oliiviöljy on, maallikkokielellä, todella intensiivisen "oliivinen" verrattuna mihinkään aiemmin maistamaamme. Kun herkuttelee hyvällä leivällä tai salaatilla, kannattaa siis ehdottomasti panostaa myös niiden seurana tarjottavaan öljyyn. Suosittelemme!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti